Blogi - Sivu 3 3:stä - Studio Metsä

Kristiina ja Lugano – tehty toisillensa

30/10/2016

Kristiina Luganossa Studio Metsä Photography

Yksi suurimmista työni eduista on upeiden ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen.

Eikä tämä nainen ole poikkeus.

Hän on mieletön yhdistelmä päättäväisyyttä, älykkyyttä, naisellisuutta, itsevarmuutta ja herkkyyttä.

Hän on talousjohtaja, vaimo, äiti, tytär, ystävä ja joogi.

Hän on all-in-onel.

Hei kaikki, tässä on Kristiina

Kristiina on nainen, jota ihailen.

Hän työskennellyt ahkerasti, saavuttanut paljon urallaan, hän huolehtii itsestään ja näyttää 10 vuotta nuoremmalta kuin todellisuudessa on.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana hän on harjoittanut joogaa ja meditaatiota, joista molempia hän kiittää menestyksestään.

Jooga ja meditaatio ovat molemmat auttaneet häntä myös luottamaan intuitioon, joka on aina ohjannut hänet oikeaan suuntaan.

Itse asiassa, hän lähti mukaan kuvauksiinkin täysin intuition varassa. Hän kävi sivuillani, luki lisää konseptistani ja tunsi vetoa sitä kohtaan – hänen intuitionsa sanoi KYLLÄ.

Toisiimme tutustuminen

Hänen intuitionsa toimi jälleen. Alusta asti oli selvää, että me tulemme toimeen varsin mainiosti.

Ensimmäistä kertaa puhelimessa puhuttuamme tiesin ettei meille tule mitään ongelmia yhteyden luomisessa. Hänen äänessä ja tavasta, jolla hän puhui, oli jotain mikä sai minut varmaksi siitä.

Koska kuvaukset tapahtuisivat hänen uudessa kotikaupungissaan Luganossa, Sveitsissä, koko prosessi olisi nopeutetumpi. Päätimme siis aloittaa toisiimme tutustumisen saman tien, joten lähetin hänelle kasan kysymyksiä sähköpostitse.

Ne eivät myöskään ole mitä tahansa kysymyksiä vaan ne sukeltavat suoraan sielun syvyyksiin.

Kristiinalla ei ollut mitään ongelmaa niihin vastaamisessa. Olin todella iloinen siitä, että hän avautui ja vastasi kysymyksiin niin rehellisesti. Se osoitti minulle, että tämä ihminen on tosissaan mukana tässä prosessissa ja haluaa ottaa siitä kaiken irti. Se näytti, että hän on halukas avautumaan ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut, koska tiesi, että vain sillä tavalla hän saisi siitä myös jotain irti.

Edistystä, ei täydellisyyttä

Yksi Kristiinan antamista vastauksista jäi mieleeni parhaiten. Hän kertoi, että yksi asia, josta ei itsessään pidä on hänen kriittisyytensä – itseä ja muita kohtaan. Vaikka se onkin tärkeä osa hänen menestystään, siitä on myös tullut suuri ärsyyntymisen lähde.

Pyrkiessämme täydellisyyteen, emme ole koskaan tyytyväisiä mihinkään vaan aina on jotain korjattavaa, jotain mitä parannettavaa, jotain mitä työstää entistä täydellisemmäksi. Täydellisyyden ongelma on kuitenkin se, että se on pelkkää illuusiota.

Tämä on minulle tuttua, sillä olen myös taistellut tämän kanssa. Ihana Marie Forleo sanoo aina: “Edistystä, ei täydellisyyttä” ja kun alan mennä täydellisyyden pettävälle jäälle, muistutan itseäni tästä lainauksesta. Joskus jäämme mielessämme jumiin ajatukseen siitä, millaista jonkin pitäisi olla, ja lopulta eksymme emmekä milloinkaan saavu minnekään.

Tapa vai luonteenpiirre?

Joskus ne vahvimmat piirteet itsessämme joiden aina ajattelimme olevan osa meitä, saattavat vain ollakin varhaisessa lapsuudessa opittuja tapoja. Olemme vain tottuneet niihin, joten niistä on tullut osa meitä emmekä osaa enää erottaa meitä niistä.

Täydellisyyteen pyrkiminen oli jotain, minkä Kristiina luuli aina olevan osa hänen luonnettaan. Mutta käytyämme keskustelua ja pohdintaa asiasta, tulimmekin siihen tulokseen, että kenties se saattaakin olla opittua.

Tämä antoi aivan uudenlaisen perspektiivin siihen, kuka hän on, kuka hän voisi olla ja miltä hänestä voisi tuntua.

Kuvauspäivä

Kristiinan aviomies, joka hänelle tämän kuvauksen antoi lahjaksi, oli vastuussa logistiikasta ja hän hakikin minut lentokentältä, ajelutti minua pitkin poikin sopivan kuvauspaikan löytämiseksi ja nyt oli myös viemässä minua sinne itse kuvauksia varten.

Hän kertoi minulle autossa, että Kristiina oli jännittänyt kuvauksia jo edellisiltana. Tämä oli hyvä uutinen minulle – se tarkoitti, jälleen kerran, että tämä tosiaan merkitsi hänelle paljon. On olemassa niin monia ei-verbaalisia viestejä, jotka kertovat meille joskus enemmän kuin osaisimme sanoin viestiä.

Odotin innoissani hänen näkemistään ja hänen kanssaan työskentelemistä.

Sinä päivänä vietimme paljon aikaa yhdessä. Kuvasimme, kävelimme, puhuimme, nauroimme, söimme, joimme teetä ja kuvasimme lisää.

Kristiina kertoi minulle, että on aina halunnut saada hyviä kuvia itsestään, mutta hänelle tuottaa vaikeuksia kameran edessä rentoutuminen. Hänestä tuntuu ettei pysty hymyillä normaalisti eikä hän yleensä ole pitänyt kuvista, joissa hän nauraa.

Se on muuten todella yleistä, ettei pidä kuvista, joissa nauraa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, miten olemme tottuneet itsemme näkemään. Meidän ensisijainen lähteemme omaan ulkonäköömme on peili (ja nykypäivänä kännykät). Miten usein seisomme peilin edessä nauraen? Minä en ainakaan kovinkaan usein! Olemme siis mukavuusalueella nähdessämme itsemme peruslukemilla.

Pistin tämän asian muistiin ja päätin, että minun täytyy löytää tapa rentouttaa hänet ja saada hänet nauramaan. Onneksi nämä kaksi kulkevat yleensä käsi kädessä!

Vapaa olemaan oma itsensä

Kristiina on uskomaton nainen. Olin jatkuvasti hämmästynyt hänestä. Bloopers-kohdassa tulet näkemään kuinka hän hyppeli ympäriinsä ja itse asiassa välillä jopa ihmisten edessä. Häntä ei kiinnostanut tippaakaan se, mitä muut hänestä ajattelisivat.

Ajatelkaa, kuinka paljon vapaampia ja onnellisimpia olisimme jos tekisimme sitä, mitä haluamme ja miltä tuntuu välittämättä siitä miten muut siihen reagoisivat?

Luulen, että elämä näyttäisi aika erilaiselta.

Joten seuraavalla kerralla, kun tuntuu, että sydän vetää tekemään jotain, tee se, ajasta tai paikasta riippumatta. Seuraa intuitiotasi, harjoita sitä, seuraa sydäntästi ja päästä se vapaaksi. Oikeat ihmiset tulevat välittämään sinusta entistä enemmän sen vuoksi. Ja muista tämä:

Ole oma itsesi, sillä niitä se ei haittaa, joilla on merkitystä ja niillä ei ole merkitystä, joita se haittaa. -Dr.Seuss

Kiitos Pasi, että löysit minut ja että tunnet vaimosi niin hyvin, että tiesit tämän olevan hyvä lahja hänelle. Kiitos Kristiina, että avasit itsesi minulle ja olit valmis mihin vain. Oli todellinen kunnia ja etuoikeus tutustua sinuun ja kuvata sinua.

Seuraavaan kertaan ihanaiset,
xoxo Erika

Bloopers

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

16/10/2016

Iltasadun aika!

Olipa kerran tyttö, joka kerta toisensa jälkeen pettyi peiliin katsoessaan – hänen toiveisiinsa ei oltu vieläkään vastattu, hän näytti edelleen samalta. Jalat eivät olleet vieläkään samanlaiset kuin sillä mallilla, kasvoissakin vielä samat virheet eivätkä nuo hiuksetkaan olleet miksikään muuttuneet. “Milloin on minun vuoroni olla kaunis?”, tyttö ajatteli tuskissaan.

Päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi – ja ennen kuin hän huomasikaan, tytöstä oli tullut nainen ja pettymyksestä hirviö.

Joka päivä tuo sama hirviö ilmestyi peilin eteen ja haukkui naista. Ainoana erona oli se, ettei kipu tuntunut yhtä vahvasti kuin ennen, sillä nyt haukkumisesta oli tullut tapa, jota ei enää edes huomannut. Hirviö oli muuttanut kaunottaren sisälle ja oli nyt osa häntä.

Hirviö oli saanut vakuutettua naisen siitä, että tämä on osa normaalia elämää eikä ilman sitä voi tai pidä elää. Pelatakseen vielä solidaarisuuskortin, se muistutti naista siitä, että kaikilla naisilla on oma hirviö (heillä on kuulema vuosittainen strategisen suunnittelun kokous, jossa päättävät millä tavoin sinä vuonna iskeä vyön alle) eikä nainen voi olla ainut jolla hirviötä ei ole.

Ja niin hän päättää jatkaa eikä noidan kehästä näy loppua.

Ken on maassa kaunehin – todellisuuden vääristymä

Tämä hirviö löytyy myös tältä naiselta – Loikselta. Et varmasti olisi kuvitellut, että hän taistelee juurikaan minkään kanssa, mutta varsinkaan sen kanssa miltä hän näyttää.

Tavattuani hänet, hän kertoi minulle kuinka epämukavaa hänestä on olla kameran edessä. Ja tähän kuuluu siis kaikki kamerat, kaikki linssit, joka kerta. Myös silloin kun hän on aviomiehensä tai läheisimpien ystäviensä kanssa. Eli jep, myös selfiet, hassuttelusellaiset, kuuluvat tähän kategoriaan.

Sen lisäksi nähdessään kuvan hän ajattelee tuoltako minä näytän, mitä ihmettä edes teen tuossa kuvassa.

Joten hän välttää kuvattavana olemista. Kaikin tavoin.

Tämä taas on suoraan verrannollinen siihen, mitä hän itsestään ajattelee.

Ja me kaikki tiedämme myös sen, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kun sisältä käsin kritisoimme itseämme, mikään ulkokuoressamme ei voi koskaan olla oikein tai riittävää. Koska kritiikki nousee kivusta, opituista tavoista, vääristyneestä minäkuvasta ja todellisuudesta. Ja kun päätämme katsoa maailmaa, ja itseämme, noiden linssien läpi, sen hirviön kautta, meidän käsityksemme todellisuudesta muokkautuu sen mukaiseksi.

Mutta niin sen ei tarvitse olla.

Lois ja hyppy tuntemattomaan

Niin päätti myös Lois.

Täytyy sanoa, että otti aikansa, kunnes saimme Loiksen kanssa lyötyä kuvausajankohdan lukkoon. Lois myönsi kuvausten jälkeen, että osa syy hänen vitkuttelulleen oli hermostuneisuus ja jännitys kuvauksista.

Kuvaukset sujuivat kuitenkin todella hyvin ja lyhyen alkujännityksen jälkeen Loiksesta kuoriutui kameran edessä sujuvasti esiintyvä nainen. Sitä oli ilo katsoa ja häntä oli suuri ilo kuvata.

Mutta tällaisen askeleen ottaminen, kuvattavaksi ryhtyminen, kun se on selkeästi epämukavuusalueella, osoittaa rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lois päätti, että haluaa haastaa itseään ja haluaa muuttaa niitä pinttyneitä ajatusmalleja ja hän lähti tuon haasteen perään.

Loiksen kokemus, hänen omin sanoin

Lois muotoili kokemuksestaan todella kauniin kirjoituksen, jonka sain luvalla jakaa tänään teidän kanssanne. Kirjoitus on alunperin englannin kielellä ja sen voi lukea englannin kielisestä blogipoustauksesta täältä.

“Kun ensin katsoin kuvia, minulla oli kaksi ajatusta.

Ensimmäiseksi ajattelin “kyllä, tämä olen minä”: tunnistin vartaloni, jonka olen tuntenut niin hyvin melkein 30 vuotta, kasvot, ilmeet, hiukseni, silmäni. Sekunti myöhemmin ajattelin “Kunpa voisin katsoa itseäni tällä tavalla joka päivä”: minuuttiakaan ei ollut vielä mennyt ja olin jo kasvotusten sen todellisuuden kanssa, etten päivittäin onnistu katsoa itseäni reilusti.

Tapasin Erikan viime keväänä. Meillä oli suhteellisen pitkä keskustelun kera teen, yksi noista taianomaisista yhteyden hetkistä naisten kesken, jolloin voi avautua melkein samantien ja puhua kaikesta mitä mieleen tulee. Hän otti minuun yhteyttä myöhemmin kuvausten suhteen ja me vihdoin tapasimme taas muutama viikko sitten. Me olimme puistossa kaksi tuntia ja se oli fantastista. Poskeni olivat nauramisesta kipeät, puhetta riittä ja kesti vain viisi minuuttia ennen kuin olin täysin rentona. Eikä pelkästään se, mutta minulla oli myös tosi hauskaa, minulla oli rauha, oli helppo olla, kun joku kuvasi minua. Nautin siitä niin paljon.

Monille, monille meistä, itseään peilistä katsominen on väkivaltainen teko meidän vartalojamme ja kasvojamme kohtaan. Monille meistä peiliin katsominen tarkoittaa jokaisen “virheen” loputtomiin arvioimista, vartalomme vertaamista naurettaviin standardeihin. Monet meistä peiliin katsoessaan ei katso mitä me olemme vaan mitä me emme ole, mitä meiltä puuttuu, mitä meidän tulee vielä saavuttaa ollaksemme jotain mitä emme ole koskaan alunperin olleetkaan. Monille meistä, se mitätön peiliin katsomisen teko ennen kodista poistumista aamulla on se, mikä luo päivällemme pohjan, se teko mikä pitää meidän päämme alhaalla, muistuttaen meitä niistä, joita väkisin kutsumme “vioiksi”.

Näiden kuvien otattaminen oli uhmapäisyyttä; niiden katsominen myöhemmin oli hoitavaa; tämän tekeminen naisvalokuvaajan kanssa oli unohtumaton sisaruuden teko. Tunnen kroppani niin hyvin, tunnen kasvoni ja hymyni ja myös vakavat ilmeeni, tiedän miten hiukseni aaltoilevat holtittomasti tuulessa, tunnen jokaisen pienen pisteen ihollani. Minun piti taas löytää se ääni, joka rakastaa kaikkia noita kroppani yksityiskohtia. Minun ei tarvinnut luoda sitä ääntä, koska se on kyllä olemassa, minun piti vain antaa sille tilaa puhua lujempaa katsoessani itseäni peilistä. Tämän hoitavan äänen kuunteleminen on matka, joka sai alkunsa jo muutama vuosi sitten ja jolla on vielä muutama kilometri jäljellä. Sillä matkalla oli tämä ällistyttävä nainen, joka kuvaa toisia naisia, tällä vallankumouksellisella tavalla kohdata oma kauneutensa, se oli visuaalinen kohtaaminen oman itseni kanssa, josta tulen aina olemaan kiitollinen.

Kiitos Erika, ei pelkästään kuvista vaan koko kokemuksesta. Meidät on opetettu aina kritisoimaan omia vartalojamme ja meidät on opetettu olemaan siitä hiljaa. Kiitos Erika, että luot sisaruuden tilan, jossa voimme puhua näistä asioista ja heittää sen kritisoinnin roskakoriin, jonne se kuuluu. Kiitos, että autat meitä elämämme tärkeimmällä tiellä, itsensä rakastamisen tiellä.”

Hänen kirjoituksensa, sen avoimuus ja rehellisyys, vetää hiljaiseksi – eikö vedäkin?

Kiitos Loikselle itselleen tästä rohkeasta hypystä ja rohkeasta avoimuudesta. Nämä henkilökohtaiset tarinat, kokemukset ja tunteet ovat niitä, joita meidän pitää kertoa lisää, sillä ne avaavat rakkauden ovia ihmisten välille. Ne avaavat mahdollisuuden oven muillekin avautua omista haasteista ja elämän kommelluksista. Sillä kaikilla meistä niitä on.

Kiitos Lois, että olet esimerkillinen ihminen.

Ja kiitos, että sain kuvata sinua.

—

Tuntuuko susta koskaan tältä? Minkä asioiden kanssa taistelet ja miten haluaisit ne selvittää? Vastaa kommenteissa!

Seuraavaan kertaan ihanaiset,

halein,
Erika

Kehonkuva, suoraa puhetta ja ihana Alice

02/10/2016

Muistatteko Alicen?

Tottakai muistatte, miten voisitte unohtaa.

Aito Alice

Mitä en kertonut teille Alicesta aiemmassa blogipostissani oli häneltä saamani reaktio paljastettuani kuvat hänelle. Jos et ole vielä nähnyt kuvia, käy tsekkaamassa ne täällä. Alice on upea ja niin ovat myös kuvat hänestä. Mutta Alice ei nähnyt asiaa aivan samalla tavalla. Itse asiassa käännyttyäni hänen puoleen, hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä..

Hämmästyneenä kysyin häneltä mikä on vialla.

Silloin Alice kertoi minulle jotain hyvin henkilökohtaista ja aitoa..

Hän kertoi, että suurimman osan elämästään hän on taistellut vartalonsa koon kanssa. Ja ainut mitä hän kykeni kuvissa näkemään oli omat virheensä. Pahinta oli se, ettei kukaan hänen läheisistään tiennyt asiasta mitään.

Ei kukaan. Ei äiti, ei sisko, ei edes kihlattu.

Se ei tuntunut oikealta ja kannustinkin häntä puhumaan heille koska olin varma siitä, että he olisivat ymmärtäväisempiä kuin hän odottikaan. Ehdotin myös, että näyttäisi kuvat heille sillä heidän reaktionsa saattaisi yllättää hänet.

Kehonkuva ja iso askel eteenpäin

Muutama päivä myöhemmin näin tämän Facebookissa:

—

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää

Oikeasti.

Alice sai melkein 70 kommenttia. Kaikki ihmisiltä, jotka olivat aivan ihmeissään koska he näkivät Alicen aivan eri tavalla.

Mutta keskitytäänpä nyt Aliceen ja tähän tekoon.

Kuinka moni meistä tekee heti sen, minkä tietää olevan parhaaksi, oli miten vaikeaa tahansa?

Ei kovinkaan moni.

Tämä oli iso askel. Alice on rohkea sielu ja mä ihailen häntä suunnattomasti. Hän on menossa kohti oman kehonkuvan muuttamista ja sitä kautta koko elämänsä muuttamista.

Tämä on uuden elämän alku Alicelle. Enkä voisi olla ylpeämpi!

Kiitos, Alice, että luotit muhun ja annoit mun nähdä sen oikean sut.

Hän on nimittäin todella henkeäsalpaava.

—

Jos Alicen tarina kosketti sinua, jaa se ystäviesi kesken, jotta muutkin tytöt kuulevat tämän tarinan. Meidän pitää puhua näistä kivuliaista aiheista enemmän, jotta saamme autettua muita ja muutettua valitettavan yleistä (ja saavuttamatonta) kauneusihannetta.

Seuraavaan kertaan ihanat,
halein,
Erika

Emmanuelle, uusi ystävä ja todellinen tähti Meksikossa

25/09/2016

Potrettikuvaus Meksikossa, Studio Metsä Valokuvaus

Oletko koskaan käynyt Meksikossa? Ei turistisissa rannikkokaupungeissa vaan oikeassa Meksikossa?

Se on se Meksiko, jota rakastan. Pääsin jo kolmatta kertaa käymään tuossa kauniissa maassa.

Mutta, ensimmäisen kerran löysin sieltä ystävän.

Olen ehkä maininnut muutamaan otteeseen, että aiemmin tänä vuonna otin osaa verkossa käytävään bisneskurssiin, B-Schooliin, jonka on perustanut ihana Marie Forleo. Mariessa on sitä jotain, sillä hän viehättää parhaimpia ihmisiä ympärilleen. (Sitä saa mitä tilaa, eikö?)

Ja Marien B-Schoolin kautta löysin naisen, joka asuu Meksikossa.

Tietäen, että olin menossa sinne, otin häneen yhteyttä kysyäkseni kiinnostaisiko häntä tavata.

Hän vastasi lämpimästi ja innokkaasti – tottakai.

Uusi ystäväni Emmanuelle Meksikossa

Tämä on Emmanuelle. Ja hän on aivan mahtava tyyppi.

Hän on alunperin kotoisin Saksasta, mutta erinäisten tapahtumien myötä asuu nyt Meksikossa.

Siitä hetkestä, kun tavattiin, hypättiin suoraan syvään päähän. Ei puhuttu säästä tai lausuttu turhia kehuja – ei – me puhuttiin heti asioista, jotka merkitsee. Tunteista, unelmista, suunnitelmista, asioista, jotka ajaa meitä.

Polariaterapia

Tästä naisesta olisi paljon sanottavaa. Hän on näyttelijä ja polariaterapian harjoittaja, jonka todellinen intohimo on niiden kahden sekoitus.

(Tässä lainaus englanniksi polariaterapiasta:)

“A Polarity Therapist always deals with the whole person – mentally, emotionally and physically – and gently assists your body to heal itself naturally.”

Periaatteessa kyse on vaihtoehtoisesta tavasta parantaa kroppa ja mieli. Meidän henkiset blokit aiheuttaa ongelmia meidän kropassa ja yleensä ne näyttäytyy kivun tai sairauden muodossa. Puhuin hänelle alaselän ongelmistani ja hän mainitsi muutamia oireita, joita minulla ehkä on.. ja kyllä, oireet olivat tuttuja. Ilmeisesti alaselän kivut voivat olla indikaattori tiettyjen luiden sijoiltaanmenosta, mikä taas aiheuttaa ongelmia sukupuolielimissä.

En mene tässä nyt sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta polariaterapia kuulostaa todella kiehtovalta.

Olimme siirtyneet keskustelemaan hänen nettisivuistaan, kun hän ehdotti minulle vaihtokauppaa. Kuvaan häntä hänen nettisivuille ja hän tekee polariaterapiahoidon minulle.

Vastaus oli selvä: TOTTAKAI!

Tapasimme viikkoa myöhemmin. Se oli kaunis aurinkoinen päivä, kuten ne usein ovat tuolla puolen maapalloa.

Aloitimme hitaasti ja rauhallisesti, sillä hän kertoi olevansa yleensä hermostunut kameran edessä eikä yleensä nauti siitä. (Voitteko uskoa katsoessanne tätä kaunista naista?!)

Mutta tässä se mielenkiintoinen tarina: mulla on ollut alaselkäkipua aika ajoin jo vuosikymmenen ajan. Kerran se pääsi niin pahaksi, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lihasrelaksanttipistos. Ja ainoa asia, jota lääkärit ovat minulle toitottaneet: vahvista lihaksiasi.

Kun Emmanuelle toi esille yhteyden emotionaaliseen puoleen, aivoni kävivät töihin. Tietysti elämän aikana ihmiselle tapahtuu kaikenlaista, myös kivuliaita asioita, mutta mitkä niistä olisivat olleet niin pahoja, että olisivat edelleen jumissa vartalossani?

Kokemus hoidosta

Makasin mahallani hierontapöydällä ja hän aloitti terapian.

Kipu oli sietämätöntä.

Emmanuelle sanoi lihasteni olevan todella jännittyneet ja jäykät. Hän ehdotti päästämään irti kivusta hengittämällä hitaasti sisään ja ulos. Ja tehdessäni niin, kipu alkoi helpottaa.

Pikku hiljaa kipu poistui ja paikalle tuli autuus.

Hoidon aikana, sekä sen jälkeen, Emmanuelle kertoi minulle muutamia asioita. Ne oli asioita, jotka olivat hyvin henkilökohtaisia minulle, mutta joita en ollut koskaan hänen kanssaan jakanut. Ne olivat asioita, jotka olivat selvinneet hänelle hoidon aikana.

Ne olivat se kipu alaselässäni.

En ole kyennyt olla ajattelematta sitä siitä lähtien.

Tällä naisella on lahja.

Hän kävi itse läpi polariaterapian ja sen autettuaan häntä, päätti kouluttautua itse ja auttaa sitä kautta muita.

Joten jos olet koskaan Mexico Cityssä, ota häneen yhteyttä. Hän tulee auttamaan sinua. Emmanuellen nettisivut eivät ole vielä auki, mutta heti niiden auettua, linkitän sen tänne. Jos haluaisit nähdä häntä jo ennen sitä, ota minuun yhteyttä ja annan sinulle hänen yhteystiedot.

Ja kuten kuvista näet, hän on todella ystävällinen, avoin ja helposti lähestyttävä. Tunnet olosi kotoisaksi heti.

Seuraavaan kertaan ihanat,
xoxo Erika

Alice + Aurinko + Inspiraatio = Täydelliset kuvaukset

14/08/2016

ALICE

Tässä yksi tyttö, joka tulee tekemään elämällään suuria asioita. Kauniin ulkokuorensa lisäksi Alicella on kultainen sydän ja terävä pää – täydellinen pakkaus kaikenkaikkiaan.

Meillä oli todella hauskaa! Sen lisäksi, että Alice on tosi kuvauksellinen ja muutenkin huippu tyyppi, Alice oli myös valmis makaamaan keskellä kiireistä Hesperianpuiston kävelytietä, istumaan puskassa ja jopa menemään Töölönlahteen (mikä me sitten lopulta päätettiin jättää seuraavaan kertaan ;)).

Kuvauspaikat

Alice kysyi hyvän kysymyksen heti kuvausten alussa – käynkö katsastamassa kaikki kohdat valmiiksi ennen kuvauksia?

Vastasin: en.

Syyt ovat aika yksinkertaiset:

Ensinnäkin Helsingissä paikat ovat jo melko tuttuja ja missä kuljenkaan, pidän aina silmällä mahdollisia kuvauspaikkoja.
Toisekseen, valo määrää missä ollaan ja mitä tehdään.
Kolmannekseen, pidän yllätyksistä ja innostun entisestään, kun hetkessä löydän jotain.

Valitsen aina lähtökohtaisen kuvauspaikan kuvattava mielessä. Paikka riippuu siitä, kuka kuvattava on ja onko kuvilla jokin tietty käyttötarkoitus. Kuvauspaikan tulee myös olla sellainen, jonka ympäristöstä löytyy paljon kuvausmahdollisuuksia. Harvemmin pysyn vain yhdessä paikassa.

Säältä toivon ja odotan aina aurinkoa, tai vähintäänkin poutaa. Käytän myös netistä löytyvää aurinkolaskinta, joka näyttää missä aurinko on minäkin kellonaikana. Tämä auttaa suunnittelemaan paremmin sitä, mihin valo tulee laskeutumaan sinä hetkenä, kun kuvataan.

Totuus on kyllä se, ettei ole paljoakaan sellaisia paikkoja, joissa ei pystyisi kuvata ja joissa ei saisi aikaan loistavia kuvia. Inspiraatio iskee kaikkialla ja kuvausmahdollisuuksia on joka puolella – usein vähän liikaakin ja tällöin minun tulee vain yksinkertaisesti lopettaa kuvaaminen vaikka jatkaisin mielelläni iltaan saakka!

Meidän ympärillämme on paljon kauneutta ja varsinkin odottamatonta sellaista. Valo ja sen tunkeutuminen eri elementtien läpi on yksi kauneimmista asioista, joita tiedän.

Valon ja varjon tanssia ei minun silmissäni voita mikään!

Nämä kuvaukset olivat nautinnolliset, inspiroivat ja kauttaaltaan hauskat. Nautin niin paljon koko prosessista, Alicesta ja itse kuvista! Kiitos hurjasti vielä Alicelle itselleen, joka loisti kuvauksissa. Häntä oli ilo ja kunnia kuvata ja odotan mielenkiinnolla sitä, mitä kaikkea Alice tässä maailmassa saa aikaan.

Seuraavaan kertaan, ihanaiset!

Halein,

Loppukevennys

Annikan muotokuvat Helsingissä

07/08/2016

Muoto- ja henkilökuvaus Helsinki Studio Metsä Photography

Aina kuvausten lähestyessä Ilmatieteenlaitoksen nettisivu saa minulta useita käyntikertoja – sään ennalta-arvaamattomuus vaatii sen monitoroinnin viimeiseen hetkeen saakka.

Päivänä, jolloin meillä oli Annikan kanssa sovittu muotokuvaus, aamupäivä näytti pilviseltä. Jännityksellä jännitettiin mitä tuleman pitää. Pari pisaraakin taisi tipahdella. Kuin ihmeen kaupalla meidän kuvausten aikaan pilvet väistyivät tieltä ja tilalle tuli kaunis sininen taivas ja kirkas auringonvalo.

Kyllä kelpasi!

Tosin pilvinen sää on yleisesti ottaen valokuvaajien suosiossa, sillä pilvet toimivat pehmentävänä tekijänä kirkkaalle auringonvalolle. Tämän vuoksi pilvisestä säästä käytetäänkin valokuvaajien keskuudessa usein termiä “giant softbox”.

Minä taas saan valtavasti inspiraatiota nähdessäni kuinka tämä maailman kaunein valo luo varjoja ja kuinka se leikkii ja tanssii eri elementtien kanssa. (Yksi ehdottomista suosikeistani on tuulessa pyörivien lehtien ja oksien läpi siivelöityvä valo.) Siihen kun saa yhdistettyä ihmisen niin voila, kuva suorastaan luo itse itsensä ;)

Annikan muotokuvat

Annika on hyvä ystäväni ja olemme tunteneet toisemme puolet elämästäni.

Annika voitti kuvauksen aiemmin järjestämäni kilpailun kautta, mikä oli avoinna uutiskirjeen tilaajilleni (jos et ole vielä tilannut uutiskirjettäni, voit tehdä sen tämän sivun alalaidassa).

Annika on ravintoneuvoja, josta tulevan syksyn aikana valmistuu ravintoterapeutti.

Annikan ensimmäinen tutkinto on markkinoinnissa ja hän onkin työskennellyt alalla jo 8 vuotta.

Joitain vuosia sitten Annika huomasi kuitenkin miten paljon häntä kiinnostaa terveys ja ravinnon osallisuus siinä. Syömisen seuraukset kun eivät ole koskaan pelkästään fyysisiä vaan myös henkisiä ja emotionaalisia. Hän huomasi olevansa juurta jaksain kiinni ravintoasioissa ja päätti ottaa askeleen eteenpäin lähtien opintojen tielle.

Annika on teräsnainen

Oikeesti.

Todellinen teräsnainen.

Opintojen alettua Annika kävi edelleen täyspäiväisesti töissä ja huolehti pienestä pojastaan sekä hoiti ihmissuhteitaan aviomieheensä, ystäviinsä ja perheeseensä. Tottakai terveys oli myös etusijalla, joten tylsää Annikalle ei ainakaan ehtinyt tulla.

Sellaista urakkaa ei tehdä ilman todellista välittämistä ja päättäväisyyttä. Se oli Annikan juttu, hän tiesi sen ja se voima saada asiat hoidettua tuli niin syvältä sisältä ettei sen tiellä voinut seistä mikään.

Tällä hetkellä Annika on tekemässä suuren muutoksen elämässään, siirtyessään täyspäiväisestä markkinoijasta täyspäiväiseksi ravintoasiantuntijaksi.

Siinä on monta pelkoa mukana, mutta kaikki, mikä merkitsee jotain, tuo mukanaan eritasoisia pelkotiloja.

Pelko lähtee kuitenkin vain yhdellä tavalla: se kohtaamalla. Pelko on siitä jännä juttu, että kun se yhdestä kohdasta elämää lähtee niin se pian jo palaa toisella osa-alueella. Toisaalta se myös luo elämään ne toiset ulottuvuudet, joiden vuoksi elämä on elämisen arvoista!

Olen todella ylpeä Annikasta siinä, että hän on päättänyt ottaa tämän askeleen. Tiedän, että hänellä on pitkä ja menestyksekäs ura edessä ja hän auttamaan monia ihmisiä tekemään muutoksia elämässään.

Jos sinua kiinnostaa fyysinen ja henkinen hyvinvointisi sekä ravinnon merkitys niissä, käy tsekkaamassa Annikan yritys Soulfood Nutrition ja tykkäämässä hänen sivustaan Facebookissa.

—

Näin ollaan tultu tämän postauksen loppuun, kiitos, että olet lukenut tänne saakka! Haluaisin kyllä kuulla susta nyt — onko sulla joitain asioita, muutoksia tms, joita haluaisit tehdä jos et kokisi mitään pelkoa? Kommentoi alla!

Seuraavaan kertaan siis,
Halein, Erika

Nyt valokeilassa Enni – CLICK!

24/07/2016

Potrettikuvaus Studio Metsä Valokuvaus Helsinki

Yksi valokuvaajana olemisen hienouksista on uusien ihmisten tapaaminen. Ne jatkuvasti muistuttaa siitä, kuinka mielettömän upeita ihmisiä tämä maapallo päällään kantaa.

Se, että ihminen voi niin lyhyessä ajassa avata itsensä ja päästää toisen lähelle, on todellinen lahja. Ihminen ottaa askelen tuntemattomaan, haastaa itseään ja näyttää itselleen, sekä muille, mihin kaikkeen hän pystyy.

Kuvaustilanne on nimittäin todella intiimi. Totean useasti kuvatessa ja reflektorin kanssa taistellessa tuulen yrittäessä viedä sen mennessään, että nyt tekisi ylimääräiset kädet terää. Tosi asia on kuitenkin se, että haluan olla kahden asiakkaan kanssa, jotta tuo intiimiys säilyy. Haluan huomioni olevan 100% asiakkaassa.

Valokeilassa

Meillä oli Ennin kanssa muutama huvittava tilanne kuvatessamme Lauttasaaren lintutornissa. Yhdessä vaiheessa tuuli kirjaimellisesti vei reflektorin mennessään ja jätti sen kallion pintaan kilpailemaan kirkkaudesta auringon kanssa. Saatiin myös seuraa, kun nainen lastensa kanssa tuli tähyilemään torniin mutta jäivätkin pitkäksi aikaa tähyilemään kaunista Enniä ja meidän kuvauksia. Taidettiin tallentua jopa muutamaan kännykkäkuvaan ;)

Enniä oli todellinen ilo kuvata. Me saatiin ihana auringonpaiste, joka siivilöityi niin upeasti tornin lautojen välistä. Se inspiroi mua suunnattomasti luomaan hieman muotihenkisempiä potretteja Ennistä. Vahvat kontrastit valon ja varjon välillä loi kauniin asetelman Ennin rokahtavan cooliin lookkiin.

Tässä muutamia otoksia tuosta kuvaussessiosta!

Iloista sunnuntai-iltaa ja mahtavaa uutta viikkoa. Kuullaan taas seuraavalla kerralla!

Halein,
Erika

Äitienpäivä edessä – lahja hukassa?

05/05/2016

Äitienpäivä 08.05.2016

Tänä vuonna kirjoitetaan säännöt uudelleen.

Pois putoavat kukkapuskat, kortit ja peruslahjat.

Nyt juhlitaan äitiä oikein olan takaa ja kunnolla.

Äiti on nainen ja tärkeä sellainen. Kenties itse olet äiti tai tunnet äidin, joka ansaitsisi unohtumattoman juhlinnan. Haluat yllättää hänet tavalla, jota hän ei osaa odottaa. Ehkä haastat itsesi ja teet jotain, mitä et ajatellut koskaan tekeväsi.

Eikö olisi hienoa jos itsellesi tai sille tuntemallesi naiselle voisi antaa lahjan, joka sykähdyttää ja tuo hyviä muistoja mieleen vielä vuosikymmenten jälkeen?

Nyt voit!

Ehdotankin seuraavaa:

Potrettisessio Studio Metsän kanssa

Äiti saa:

hemmotteluhetken, jossa saa loistaa sinä tähtenä, joka hän on
aikaa itselleen ja muistutuksen oman hyvinvoinnin tärkeydestä
tälläytyä ja tuntea olevansa kaunis

Ennen kaikkea äiti saa ikimuistoisen muistutuksen omasta tärkeydestään ja siitä, että hän on rakastettu.

Mitä odottaa:

konsultointi noin 30-60min ennen kuvauspäivää
itse hemmottelukuvaus noin 60min

Hinta 200€ (sis. alv) + kuvat alk. 50€

Varaa aika nyt: info@studiometsa.com

P.S. Tämän lahjan voi ostaa myös itselleen – mikä parempaa hemmottelua kuin oman arvon tunnustaminen!

Potrettikuvaus: Tuuli

14/04/2016

Mua aina hämmentää se, kun tapaan naisia, jotka sanovat etteivät he koskaan näytä hyviltä valokuvissa eivätkä sen vuoksi nauti kameran edessä olemisesta.

Mielessä pyörii tuolloin aina ‘Jos sä vain näkisit mitä mä näen’.

Siksi mä valokuvaan naisia. Mä haluan, että jokainen nainen, joka mun kameran eteen tulee, tuntee olevansa kaunis, hyväksytty ja rakastettu. Mä haluan antaa heille uuden perspektiivin itseensä; näyttää heille sen, mitä mä näen – avata oven siihen sisäiseen kauneuteen, mikä väkisin huokuu ulkoisesti.

Meidät on kaikki luotu erilaisiksi ja siinä erilaisuudessa elää meidän kauneutemme.

—

Tänään esittelen teille kauniin ja ihanan Tuulin.

Tuuli otti muhun alunperin yhteyttä koska hänellä on menossa missio, jossa haluaa haastaa itseään, nostattaa itsetuntoaan ja tehdä asioita, joita ei koskaan ajatellut tekevänsä.

Yksi asia, mistä hän ei normaalisti pidä, on kameran edessä oleminen koska hän, kuten valitettavan moni nainen, on hyvin kriittinen itsestään valokuvissa. Ajatus kuvattavana olemisesta ei ollut herkkua itsessään, mutta ajatus kuvattavana olemisesta ihmisten keskellä oli entistä kuvottavampaa Tuulille.

Tietenkin vein hänet siihen tilanteeseen, suoraan Helsingin keskustaan, paikkaan, jossa ei voida välttyä muiden ihmisten läsnäololta.

Ja katsokaapa mitä tapahtui..

Potrettikuvaus: Tuuli huomion keskipisteenä

Sanomatalo oli meidän ensimmäinen kohteemme. Tässä istuessa alkoi tapahtua jotain taivaallista. Olin kuvannut Tuulia jonkun aikaa, kun hän sanoi mulle “Tiedätkö mitä? Mua ei enää jännitä! On jotenkin todella rento olo.”

Se sai meidät molemmat nauramaan ja innostumaan – me oltiin päästy yli hänen peloista jo tässä ensimmäisessä kuvauspaikassa.

Olin aivan ekstaasissa.

“ONNELLISUUS TULEE SISÄLTÄ.” -WILLIAM ARTHUR WARD

“Sinä itse, yhtä paljon kuin kuka tahansa koko universumissa ansaitset rakkautesi ja huolenpitosi.” -Buddha

Toinen kohteemme oli kaunis Musiikkitalo ja sen puhtaat linjat. Tässä vaiheessa Tuuli suorastaan säteili – hänestä näki miten hän nyt nautti kuvattavana olemisesta.

Meidän kuvaushetkestä tuli niin luonnollinen ja kaunis tilanne.

Myöhemmin Tuuli kuvaili ajatuksiaan/tuntemuksiaan kuvaushetkestä:

“Yritin olla etukäteen ajattelematta sen suuremmin että mihin mennään, mutta kuten sanoinkin, ensimmäinen ajatus oli että eihän vaan julkisille paikoille :D Toisaalta ajattelin että luotan täysillä sinuun ja sun näkemykseen. Sitäpaitsi sulla on sellainen ihanan rauhoittava preesens :)

Etukäteen tosiaan pelotti ja jännitti koko tilanne, se miten pystyn olemaan kuvattavana kun se ei tunnu yhtään omalta. Jännitti keskipisteenä oleminen ja sen olon luonnottomuus. Mitä muut ajattelee minusta ja siitä tilanteesta? Tuo vuosia mua syönyt ajatus. Tulin paikalle kuitenkin aika rennolla mielellä. Ja koko juttu lähtikin liikenteeseen hyvällä fiiliksellä ja rennosti. En jännittänyt ihmisiä ympärillä (se suurin yllätys), enkä tuntenut oloani epämiellyttäväksi (se toinen OHO). En edes ajatellut ulkoista olemustani.

Jäljelle jäi voittajafiilis! Ja tosi hyvä mieli.

Tämä on pitkä polku jota kuljen, kohti kokonaisvaltaista itsearvostusta ja rohkeutta ja vahvempaa itsetuntoa. Myös kohti suurempaa armollisuutta itseäni kohtaan ja omien puutteideni ja “tällainen minä olen” -ajatuksen hyväksymiseen. Tämä meidän kuvaussessio vei mua paljon eteenpäin tässä tavoitteessa. Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä ja pinnalliseltakin jonkun mielestä, ja tavallaan mun on vaikea pukea sanoiksi niitä kaikkia positiivisia ja voimaannuttavia tunteita mitä tämän myötä tuli.

Iso kiitos vielä itsellesi, oli niiiiin hieno hetki sun kanssa! :)”

—

Jos haluaisit itse kuvattavaksi, ehkä itsetunnon kohotuksen tai pelkojen kohtaamisen, tai minkä tahansa vuoksi, ota yhteyttä info@studiometsa.com – olisin todella mielelläni mukana auttamassa sua eteenpäin sun polulla :)

Kiitos vielä, että olet lukenut Tuulin tarinan ja katsonut läpi meidän luomamme kuvat. Jos sait tekstistä ja kuvista jotain, niin jaa ystäviesi tai perheesi kesken artikkeli – ehkä joku heistäkin saisi tästä jotain.

Kiitos ja iloista päivän jatkoa!

Seuraavaan kertaan,
halein, Erika