NAINEN STUDIO METSÄN TAKANA

Moi! Olen Erika Lind.

Olen ammattivalokuvaaja ja -valmentaja sekä Studio Metsän perustaja.

MUUTAMA ASIA MINUSTA:

• • Rakastan kissoja.
  • Rakastan teetä, erityisesti mustaa teetä, kera kauramaidon. (Kahvia en voi sietää… vaikka minua onkin monesti yritetty käännyttää, kahvia en ole oppinut enkä halua oppia juomaan.)
  • Rakastan vastakohtia, kontrastia, ristiriitaisia elementtejä… valoa ja varjoa, kesää ja talvea, hassuttelua ja vakavia keskusteluja, maaseutua ja kaupunkia, ääntä ja hiljaisuutta, komediaa ja thrilleriä…
  • Rakastan räppiä… kuunnellakseni ja tehdäkseni. En ole siis räppäri mutta minussa asuu sisäinen gangsta, jonka päästän silloin tällöin valloilleen. (Ja ehkä joku päivä sen taitotasokin on kiitettävä…!)
  • Innostun helposti asioista, jonka vuoksi kuvauksissa minulta pääsee usein innostuksen äännähdyksiä sekä jonkinlaisia tanssiliikkeitä..
  • Olen koulutukseltani Taiteen kandidaatti valokuvauksessa sekä LCF Life Coach-valmentaja

 

TAUSTASTANI:

Olen ollut villi lapsi ja maailman kansalainen jo vuodesta 1983.
Vaikka synnyinkin Suomeen, olen aina halunnut täältä pois.

Mitä luultavammin se on seurausta eristävästä ja epävarmuutta herättävästä koko ala-asteen kestäneestä kiusaamisesta. Muistan jo lapsuudestani kuinka jokaisessa matkakohteessa, jonne perheeni kanssa matkustimme huudahdin aina “Muutetaan tänne!”. Ulkomailla asuminen on aina ollut yksi suurimmista unelmistani.

Lopulta sain sen toteutettua aikuisiällä lähtiessäni opiskelemaan valokuvausta Vancouveriin, Kanadaan vuonna 2008.

Vaikka se pelottikin niin valtavasti...

Heräsin kolme viikkoa ennen lähtöä joka yö paniikkiin milloin mistäkin asiasta, mikä voisi jollakin kauhealla tavalla mennä pieleen (sellaisia hyvin kevyitä kuten että varmasti päädyn johonkin vuokra-asuntoon, jonka vuokranantaja kidnappaa minut ja, ja, ja…).

Onneksi me olemme paljon kykenevämpiä kuin uskommekaan ja minäkin selviydyin suuremmitta naarmuitta muutostani maailman toiselle puolelle.

Mutta ennen kuin hypätään Vancouveriin, haluan kertoa teille miten ylipäänsä päädyin valokuvaukseen. Se rakkaus nimittäin alkoi jo kauan ennen vuotta 2008: oli vuosi 1997, olin 13-vuotias, kun sain tädiltäni mustavalkoisen valokuvan, jonka hän oli itse vedostanut. Pidin sitä kädessäni ja ajattelin, että “Wau, minäkin haluan oppia tekemään tällaista”.

Sen jälkeen kannoin kameraa kaikkialle ja rakastuin syvästi photo bootheihin (rakkaus, mikä on edelleenkin hyvin vahvasti elossa). Lukiossa ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani ja aloin vedostaa omia valokuviani.

Harrastin valokuvausta ja se olikin minulle eräänlainen “outlet” tai jopa terapiamuoto. Voidessani huonosti, nappasin kameran, lähdin ulos ja jo tunnin päästä voin paremmin.

Nautin siitä niin, että aloin lukiossa unelmoimaan siitä työnä. Enemmän alaan perehdyttyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se olisi aivan liian teknistä minulle, joten annoin sen haaveen olla. Tämän lisäksi minulla oli toki muitakin rajoittavia uskomuksia, kuten se, että uskoin vain harvojen ja valittujen voivan tehdä sitä mitä haluavat. Loput tekevät sitä, mitä voivat, jotta laskut saa maksettua.

Mietin monia eri opintovaihtoehtoja ja seinä tuli lopulta vastaan lukiessani suomen kielen pääsykokeisiin. Tuhahdin ystävälleni “Miksi en voi vain valokuvata?!”, johon hän vastasi “Jos kerran haluat vain valokuvata niin mikset lähde sitä opiskelemaan?”. Olin jo kerran suoraan lukiosta ehtinyt hakea Taideteolliseen mutta sen jälkeen asian haudannut kunnes olin riittävästi lyönyt päätäni seinään.

Ja päätin: valokuvaus kutsuu minua, on aika vastasta sen kutsuun. Aloitin samana syksynä (vuonna 2007) opinnot Muurlan Opistossa valokuvauslinjalla. Se tuntui heti omalta, rakastin sitä ja tiesin haluavani ns. kunnon tutkinnon, joten päätin käyttää sitä loistavana tekosyynä lähteä ulkomaille (siihen aikaan TAIKissa oli vielä kanditason valokuvauslinja, jonne pääsi 3% hakijoista – en viitsinyt jäädä odottamaan olenko minä 3% vai 97%…).

Löysin koulun tammikuussa 2008, hakuaika päättyi helmikuun alussa, huhtikuussa sain tietää päässeeni sisälle ja elokuussa muutin Kanadaan. Asiat voivat siis muuttua silmänräpäyksessä. Mikään ei ole mahdotonta vaan kaikki on järjestelykysymyksiä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa Vancouverissa minulla oli kestohymy korvasta korvaan. Olin niin uskomattoman onnellinen, en voinut uskoa onneani, että minä todella asuin Kanadassa. SIIS KANADASSA. Minä asuin Kanadassa. (Ajattelitko juuri nyt Kummelia??)

Vancouver on yksi maailman kauneimmista kaupungeista, joissa olen koskaan käynyt. Vuoret ja meri on lyömätön yhdistelmä. Se on täydellinen kaupunki luovuuden harjoittamiseen – olin inspiroitunut aina, kun lähdin ulos. Nuo ylläolevat näkymät eivät koskaan käyneet vanhaksi.

 

Vuonna 2012 valmistuin Taiteen kandidaatiksi valokuvauksessa Emily Carr University of Art & Design-yliopistosta.

 

Palasin Suomeen vuonna 2013 ja Studio Metsän perustin lopulta marraskuussa 2015. Nykyinen konseptini syntyi kesällä 2016 ja se laajenee laajenemistaan. Vuoden 2018 keväällä valmistuin LCF Life Coachiksi, josta olin unelmoinut vuodesta 2010 kun tuollaisesta ensi kerran kuulin.

Kaikki elämässä kokemani asiat ovat johtaneet siihen, että päätin tehdä yrityksestäni sellaisen, mikä

 

Saa sinut tuntemaan olosi upeaksi juuri sellaisena kuin olet.

 

STUDIO METSÄ TARJOAA VALOKUVAUSTA JA VALMENNUSTA

SEKÄ ILMAISVIIHDETTÄ