Valokuvaaja Archives - Studio Metsä

Minikuvaukset – mitä ne ovat ja miksi osallistua

27/04/2022

Viimeisestä blogipostauksesta on kulunut jo reilu vuosi. Olin silloin äitiyden kynnyksellä ja nyt poikani täytti jo vuoden. Studio Metsä on ollut näiden äitiyden ensiaskelten ajan talviunilla ja alkaa nyt pikku hiljaa palata horroksesta elävien kirjoihin. Minikuvaukset ovat ensimmäisenä listalla.

Kuvaukset alkavat alkuun minikuvauksilla, sillä niiden tarjoaminen mahdollistaa itselleni elämän suunnittelun paremmin vielä tässä vaiheessa ennen kuin poikani menee päiväkotiin. Haluan myös voida tarjota mahdollisuuden laadukkaiden kuvien saamiselle ja käyttämiselle asiakkaille, jotka eivät välttämättä muutoin siihen kykenisi.

Mitä minikuvaukset ovat?

Minikuvaukset ovat noin kolmasosan normaalin mittaisista kuvauksista ja näin ollen myös edullisempia. Nyt perjantaina 29.4. Helsingissä tapahtuvat minikuvaukset ovat kestoltaan 20min ja sisältävät kuvausten lisäksi kaksi valokuvaa, jotka valitaan verkkogalleriasta. Verkkogalleria sisältää kaikki valitsemani parhaat kuvat (yleensä vähintään 20). Minikuvausten pituus yleisesti ottaen voi vaihdella 10-30min välillä ja sisältää eri määrän valokuvia.

Minikuvaukset terminä voi nostattaa karvat pystyyn toisilla, jotka miettivät voiko niin lyhyessä ajassa saada hyviä kuvia. Lyhyt vastaukseni tähän on: kyllä. Pidempi vastaukseni on loput tästä blogitekstistä ;)

Minikuvaukset vaativat valokuvaajalta enemmän, sillä valokuvaajan on kyettävä saada asiakas rentoutumaan nopeasti, jotta kuvista saadaan hyvät ja laadukkaat. Onnekseni, ja sinunkin onneksesi, olen erikoistunut kuvaamaan ihmisiä, jotka eivät usko olevansa kuvauksellisia. Minulle on siis hyvin tuttua asiakkaan jännitys ja epävarmuus. Aloitin tällä konseptilla vuonna 2016 ja vuonna 2018 valmistuin life coachiksi, joten voin sanoa aika hyvällä itsevarmuudella, että pari ässää on hihassa jos tulee tenkkapoo kuvausten aikana.

Mitkä asiat siis vaikuttavat hyvien kuvien syntymiseen?

L U O T T A M U S. Luottamus on ensimmäinen ja tärkein asia, jolle asiakassuhde rakennetaan. Ihmiset ovat älykkäitä ja tuntevat nopeasti voiko ihmiseen luottaa. Ihminen ei välttämättä osaa sanoittaa miltä tuntuu tai miksi mutta he osaavat sanoa, kun jokin ei tunnu oikealta. Toki tunne voi syntyä myös omista epävarmuuksista ja -mukavuuksista mutta omat epävarmuudet ovat ohimeneviä kun taas intuitiivinen epäluottamus on ja pysyy ja hankaa kuin kivi kengässä.
K E M I A. Seuraava asiakassuhdetta lujittava tekijä on kemia. Tulemmeko hyvin toimeen, ymmärrämmekö toisiamme, naurammeko yhdessä, onko toisen kanssa helppo olla. Mikäli olen onnistunut luomaan luottamuksen ilmapiirin, kemia tulee myös luonnollisemmin esiin.
R E N T O U T U M I N E N. Kolmas kuvausten onnistumisen kannalta erittäin oleellinen asia on rentoutuminen. Ihminen rentoutuu parhaiten nauraessa tai syvään hengittäessä. Nauru on ensisijainen rentoutumismetodini, joten laitan itseni usein tilanteeseen, jossa minulle voi nauraa. Toisinaan se on tahallista ja toisinaan tahatonta mutta nauraa saa aina! Nimittäin nauraessamme emme kykene ajatella mitään muuta, jolloin kehomme rentoutuu.

Mitä muuta (mini)kuvauksilta voi odottaa?

Kuvaukset mennään aina asiakas edellä. Aloitan jokaisen kuvauksen kertomalla asiakkaalle säännöt. Niitä ei ole. Tärkeintä on se, että asiakas tuntee olevansa turvassa ja voi rauhassa ilmaista esimerkiksi epämukavuuttaan, jännitystään, ajatuksiaan, tunteitaan ja ideoitaan. Muistutankin asiakasta aina, että kuvaukset menevät hänen mukaansa: jos tarvitsee timeoutin, riittää että sanoo ja kuvaukset laitetaan hetkeksi pauselle. Mikäli tarvitsee kehon ravistelua saadakseen fyysistä jännitystä ja jäykkyyttä pois, se tehdään (yleensä teen myös mukana itse). Voimme hyppiä, tanssia, nauraa ja ravistella kehoa, mitä vain mikä auttaa jännityksen poistumista kehosta. Voimme myös puhua ja jakaa ajatuksia, tunteita, muistoja ja kokemuksia.

Sen lisäksi asiakkaan ei tarvitse miettiä mitään muuta. Asiakkaan ei tarvitse miettiä kuvausten sujumista, seuraavia lokaatiovaihtoehtoja, asentoja, ei mitään. Toki saa jos haluaa mutta kaikki tuo on minun eli valokuvaajan vastuulla. Studio Metsän kuvauksissa ei koskaan jäädä paikalleen samaan paikkaan. Haluan saada mahdollisimman paljon variaatiota kuviin ympäristön, kuvakulmien, asentojen ja kuvassa näkyvien elementtien kautta. Haluan, että asiakkaalla on mahdollisuus valita haluamansa kuvat laajasta valikoimasta.

Ja kyllä, se tapahtuu myös minikuvauksissa, vaikkakin ei toki yhtä laajasti kuin normaalin pituisissa kuvauksissa mutta yllättyisit kun tietäisit miten paljon 20min saa mahdutettua. Ja itse asiassa miten paljon 10min voi saada mahdutettua.

Mikä on Studio Metsän missio valokuvauksen ammattilaisena?

Tulen aina turvaamaan asiakkaan selustan. Tulen aina laittamaan asiakkaan ensimmäiseksi ja varmistamaan, että asiakas jaksaa, että hän tuntee turvaa ja iloa olla kameran edessä. Sillä ilman sitä, työni on turhaa.

Tavoitteeni on, että kun asiakas lähtee kuvauksista, hän tuntee syvää täyttymystä, että hän tuntee tulleensa nähdyksi juuri sellaisena kuin on, että hän on saanut kokea iloa ja rauhaa tilanteessa missä normaalisti ehkä jännittää. Toivon, että asiakas tuntee aiempien asiakkaideni tavoin että ”kuvaukset olivat niin ihanat, että on melkein ihan sama millaiset kuvat ovat”. En tietenkään siksi, että haluaisin tuottaa huonoa laatua kuvissa vaan siksi, että kuvaukset olisivat voimaannuttavat. Nimittäin kuvausten jättämä voimaantunut tunne on tunne mihin ihminen kykenee palata uudelleen ja uudelleen. Valokuvat toimivat pintaa syvempänä niiden tunnemuistojen laukaisijana. Mikäli kuvauksista ei jäisi positiivista tunnemuistoa, valokuvat eivät myöskään kykenisi toimia yhtä syvällisenä tekijänä.

Summa summarum, Studio Metsä panostaa valokuvien lisäksi asiakkaan kohtaamiseen ja asiakkaan kokemukseen kuvattavana olemisesta. Tehdään kaunista jälkeä keskittymällä hyvään oloon!

Minikuvauksiin voi varata oman ajan kirjoittamalla suoraan info(at)studiometsa.com
Perjantaina 29.4. Helsingin Lapinlahden lähteellä tapahtuvat minikuvaukset ovat:

10:30-10:50
11-11:20
11:30-11:50
12-12:20

Hinta: 200€ (sis. alv 24% paitsi jos kuvat tulevat kaupalliseen käyttöön, jolloin alv lisätään hintaan)

Varaa aikasi nyt jos olet kiinnostunut!

Halein,
Henkilökohtainen cheerleaderisi,
Erika

P.S. Kesää kohden ja kesällä minikuvauksia tulee olemaan Helsingin lisäksi ainakin Porvoossa ja Riihimäellä. Jos haluat minikuvaukset omaan kaupunkiisi niin ehdota sitä rohkeasti!

Ellan kanssa alppiruusupuistossa

20/08/2017

Ella Haagan Alppiruusutarhassa Studio Metsä Erika Lind

Ihan joka päivä en pääse kuvaamaan näin herttaista nuorta neitoa kuin Ella.

Ella pääsi ripille tänä kesänä ja äiti päätti antaa lahjaksi valokuvauksen. Ella on itsekin kiinnostunut valokuvaamisesta ja kuvaakin ahkeraan. Hänellä on selkeästi visuaalista silmää ja hänen kuvansa ovat upeita, seesteisiä ja herkkiä – ihan kuin tyttö itsekin.

Kuvasimme upeassa Haagan Alppiruusupuistossa Helsingissä alppiruusujen ollessa parhaimmassa loistossaan. Ellan hempeästä ja hieman ujostelevasta ulkokuoresta (ja ihmispaljoudesta) huolimatta hän oli aivan uskomattoman rento ja valmis kokeilemaan erikoisempiakin ehdotuksiani.

Meillä oli ihana kuvaus yhdessä ja olen todella iloinen siitä, että Ellan äiti meidät yhdisti. Odotan mielenkiinnolla mihin Ellan tie vielä hänet vie.

Seuraavaan kertaan ihanainen,
Halein,
Erika

Mari + Helsinki + aurinko = Ilo ja onni

11/06/2017

Voimaannuttava kuvaus Helsinki Studio Metsä Erika Lind

Seuraavaan kertaan ihanainen,
Halein,
Erika

Päivi – sisarpuoli vaan ei Tuhkimo

02/04/2017

Päivi Studio Metsän ja Me Naisten kuvauksissa Helsingissä

Päivi oli ensimmäinen viidestä naisesta, joita mun oli määrä kuvata Me Naiset-projektia varten. (Lue taustaa projektistä täältä.)

Tapasimme pilvisenä perjantai-aamuna Helsingin päärautatieaseman edessä ja lähtiessämme kävelemään kohti kuvauspaikkaa alkoi taivaalta tiputella pieniä sadepisaroita. Siitä huolimatta tunnelma oli kevyt ja iloinen, ehkä joskin jännittynyt, mutta se kuuluu asiaan ;).

Ensi hetkestä lähtien Päivin seurassa oli helppo olla. Hän otti minut vastaan levein hymyin ja ystävällisin sanoin. Tästä hyvin ulospäinsuuntautuneesta naisesta ei koskaan uskoisi hänen sisäisessä maailmassa olevan mitään negatiivista.

Aina sisarpuoli, ei koskaan Tuhkimo

Päivi on suuresta sisarparvesta nuorimmainen ja on aina kokenut katsovansa ylöspäin vanhempien siskojensa kauneutta, pystymättä koskaan saavuttaa sitä. Hänelle on vahvasti muotoutunut identiteetti Tuhkimo-tarinan rumana sisarpuolena – kuin hän olisi aina kauneuden saavuttamattomissa vierestä seuraten toisten suosiota.

Tämä käsitys on seurannut Päiviä nuoruudesta saakka: hänelle ei jaettu ”kauneuden kortteja” eikä hän siksi ole kovinkaan erikoinen, se vain on hänen ”roolinsa” tässä yhteiskunnassa. Aikuisiän saavutettua tuon roolin merkitys on hälventynyt kun edelle ovat menneet oma perhe ja työ. Päivi on 59-vuoteen mennessä luovuttanut pyrkimyksensä olla kaunis ja hyväksynyt ajatuksen siitä, että sitä hän ei vain yksinkertaisesti ole.

Hänelle on hyvin vahvasti iskostunut mieleen ihmisten jaottelu ”kauniisiin” ja ”rumiin” yleisesti vallitsevana totuutena. Päiville ”rumien” ryhmään kuuluminen on tarkoittanut sitä, että voi epäonnistua, voi olla epätäydellinen, inhimillinen, erehtyvä ja vähän jopa tyhmä, sillä ”rumilta” ei ole vaadittu samaa kuin ”kauniilta”. Toisaalta ”kauniit” saavat enemmän myötätuntoa ja heidät mielletään ns paremmiksi ihmisiksi.

Päivi – omasta kauneudesta käsin

Kysyttäessä Päivi kertoo pitävänsä hymyherkkyydestään, hymystään, eloisuudestaan ja kirkkaudestaan. Nämä ovat juuri niitä asioita, joita Päivistä huokuu. Miten se klassikkobiisi menikään, että

hymyhuulet suukon saavat,
hymyhuulet huomataan…

Juuri näihin asioihin meidän tulisi itsessämme kiinnittää huomiota – hyviin puoliin. Miksi se onkaan niin, että haluamme jotain, mitä meillä ei ole? Toivoisimme olevamme jotain mitä emme ole?

Oletko koskaan ihaillut jonkun toisen vaatetustyyliä ja kokeillut sitten itse samoja vaatteita huomaten etteivät ne sovi sulle alkuunkaan? Varmasti olet ja niin olen minäkin! Tässä piilee meidän yksilöiden upeus ja kauneus; me olemme kaikki erilaisia, meillä kaikilla on erilaiset vartalot ja luonteet, ja sen erilaisuuden tulee näkyä ulospäin.

Meidän tulisi keskittyä siihen keitä me olemme ja mikä meille sopii – ei siihen, että yritämme olla kuin muut, koska sen pelin me häviämme aina. Aina.

Sitä paitsi, mitä ihanaa siinä olisi, että me kaikki näyttäisimme tismalleen samalta?

Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Päivin kanssa kuvaus oli mukavaa ja luontevaa, hänestä ei päälle päin näkisi, kuinka iso asia kuvattavana oleminen hänelle on. Tämäkin on myös tärkeä asia ottaa esille ja muistaa – tärkeintä ei ole aina se, miltä jokin tuntuu, vaan se, että sen tekee siitä huolimatta. Mikäli antaisimme pelkojen ja epävarmuuksien ohjata tekojamme, emme ikinä tekisi mitään. Meistä kukaan ei koskaan tekisi yhtään mitään, sillä me kaikki koemme pelkoa.

Juuri hiljattain keskustelin erään kollegan kanssa tästä, kuinka vääristyneitä käsityksiä meillä on muiden ihmisten rohkeudesta ja omasta pelkuruudestamme. Ajattelemme aina, että kyllä hän voi ja kykenee, mutta syystä tuntemattomasta me emme. Aina joku muu pystyy, aina jollain muulla on jotain annettavaa, muttei koskaan meillä.

Vaikka totuus on, että ainoa ero meidän ja muiden välillä on se, mitä me päätämme tehdä. Ihmiset eivät menesty tai saavuta elämässään upeita asioita onnen kaupalla. Ihmiset menestyy ja ”pääsee” eteenpäin, koska he tekevät työtä sen eteen. Samoin me voimme tehdä työtä sen eteen, että saamme sen, mitä haluamme.

Elastinen kiteyttää ajatuksen upeasti biisissään, Eteen ja Ylös:

jos se ois helppoo, kaikki tekis niin.

Jos me haluamme paremman itsetunnon, meidän tulee tehdä töitä sen eteen. Meillä on opittuja toimintatapoja, joista on vaikea, muttei mahdottomuus, päästä pois. Elämän lahja on se, että me voimme joka päivä, joka hetki tehdä päätöksen muuttaa itseämme. Jokainen päätös muokkaa meitä ja elämäämme. Siinä on voimaa!

Meissä on voimaa!

Näihin ajatuksiin jätän teidät tänä pilvisenä sunnuntai-iltana. Mitä askeleita aiot itse ottaa tänä keväänä? Millä tavoin aiot kohdella itseäsi paremmin? Mitkä ovat sinun parhaita puoliasi? Miten voisit korostaa niitä?

Seuraavaan kertaan ihanaiset,
Halein,
Erika

Me Naiset – me todella ollaan upeita

15/03/2017

Me Naiset ja Studio Metsä Kamerakammo - Piiloutujat

Aiemmin tänä vuonna pääsin tekemään yhteistyötä Me Naiset-lehden kanssa. Etsimme kamerakammoisia naisia kuvattaviksi, jotta voisimme tehdä heistä reportaasin lehteen.

Hakemuksia tuli yli 80. Yksi toisensa jälkeen upeita naisia, joista jokaikinen olisi voitu valita mukaan. Tähän reportaasiin mahtui kuitenkin vain viisi naista ja yhdessä toimittaja-Emmin kanssa teimme vaikeita päätöksiä. Pyrimme valitsemaan mahdollisimman laajalta skaalalta eri-ikäisiä ja -taustaisia naisia, jotta useampi lukija löytäisi yhtymäkohtia.

Valittujen naisten iät vaihtelivat 26-vuodesta 59-vuoteen. Jokaisella heistä on onnistunut elämä, heidän ympärillä on välittäviä ihmisiä ja he tekevät asioita, joista nauttivat. Ulkopuolisen silmin heistä ei koskaan uskoisi, että he taistelevat itsetunto-ongelmien kanssa.

Minä, sinä, hän, me, te, he

He ovat ihmisiä, jotka tulevat vastaan kadulla, istuvat kanssasi samassa junassa ruuhka-aikaan, joiden kanssa vietät tapaamisia toimistolla – me kaikki lukeudumme tavalla tai toisella tähän kategoriaan.

Nykymaailman vahvasti photoshopatut valokuvat luovat jatkuvasti meille saavuttamatonta imagoa, minkä tarkoituksena on hivellä esteettistä silmäämme, mutta mikä lopulta (jopa meidän huomaamattamme) hiipii mielen sopukoihin tavoitteena, johon emme tule milloinkaan pääsemään.

Studio Metsällä onkin hyvin selkeä ja tiukka EI photoshoppaukselle. En silota ihoa, en poista ryppyjä, en suurenna rintoja tai pienennä lantiota, en muokkaa hiuksia isommiksi tai vaihda niiden väriä – en siis tee ihmisestä jotain, mitä hän ei ole (eikä pitäisi olla). Haluan juhlia ihmisen aitoa kauneutta. Haluan palauttaa ihmisten mieliin miltä todellinen ihminen näyttää ja kuinka upea hän on. Kuinka upea sinä olet.

Kuvausten blogipostit

Seuraavien viikkojen aikana tulen julkaisemaan jokaisesta kuvaamastani naisesta erillisen blogipostin, jossa kerron heidän tarinansa ja kuvauskokemuksensa omasta näkökulmastani. Mikäli ette ole vielä päässeet lukemaan Me Naisista naisten tarinoita, suosittelen hakemaan lehden vielä ennen kuin huomenna torstaina (15.3.2017) tulee uusi numero!

Ja vielä SUURI KIITOS jokaiselle naiselle, joka mukaan haki. Olette kaikki rohkeita ja selkeästi eteenpäin pyrkiviä ihmisiä, joiden elämä tulee sen vuoksi varmasti olemaan rikasta ja antoisaa. Olen jokaiselle naiselle vastannut henkilökohtaisesti, joten mikäli olet yksi hakijoista, etkä ole saanut vastausta, käythän katsomassa spam/roskaposti-kansion, välillä sähköpostit joutuvat sinne. (Sähköpostin lähettäjänä on Erika / Studio Metsä)

Kauneus on katsojan silmissä

Lopuksi vielä herättävä puhe mallilta, joka rikkoo sitä illuusiota, jota me tytöt ja naiset ihailemme ja johon aivan liian usein itseämme vertaamme. Tässä maailmassa kuitenkaan kukaan ei ole immuuni ulkonäköpaineille vaan kukin kärsii siitä omalla tavallaan.

(Valitettavasti videossa ei ole suomenkielistä tekstitystä)

Miltä tuntuu kameran edessä?

Mikäli löydät itsesi tilanteesta, jossa koet, että haluaisit kuvattavaksi vaikka se pelottaa ja vaikka tuntuu siltä, ettei niistä kuitenkaan mitään tule, niin ota riski. Kokeile. Hyppää tuntemattomaan mun kanssa. Mä olen vastassa ja otan sut varmasti kiinni. Ota rohkeasti yhteyttä vaikka vaan jutellaksesi. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin – keskustelu ei velvoita sinua yhtään mihinkään.

Mutta nyt julkaisen tämän tekstin! Aurinko paistaa ulkona ja on upea kevätilma (vaikka eilen takatalvi uhkasi jälleen räntäsateella). Mene siis tänään ulos nauttimaan olostasi, katso ylös taivaalle ja tiedosta kuinka onnellinen saat olla siitä, että olet elossa! Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, sanotaan ;)

Seuraavaan kertaan ihanaiset,
Lämpimin halein,
Erika

Jännitys, jännittää, jännitti – Hanna selätti taas yhden pelkonsa!

07/03/2017

”Kyllä jännittää!”

Nämä sanat kuulen jokaisen kuvauksen alussa.

Vastaan siihen yleensä, että hyvä niin!

Sillä jännitys kertoo asian merkittävyydestä.

Se on myös hyvä indikaattori siihen, mihin suuntaan kannattaa lähteä kulkemaan. Mikäli on asioita elämässäsi, jotka jännittää tai jopa pelottaa, ne ovat niitä, jotka tulevat muokkaamaan sinua, tekemään sinusta erilaisen ihmisen. (Muistetaan kuitenkin, että tässä en rohkaise ketään kulkemaan fyysistä pelkoa kohden!)

Tämä upea nainen kohtasi jälleen jännitystä aiheuttavan asian – valokuvattavana olemisen.

Näkyykö kuvissa jännitys?

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että olisi mukava olla kuvattavana, mutta kun jännittää ja pelottaa niin paljon ettei vaan uskalla? Sitten sanoisin sinulle niin, että ei muuta kuin pelko takapenkille ja kaasu pohjaan! Lue lisää tästä sen tärkeydestä.

Seuraavaan kertaan ihanaiset!

Halein,
Erika

Kristiina ja Lugano – tehty toisillensa

30/10/2016

Kristiina Luganossa Studio Metsä Photography

Yksi suurimmista työni eduista on upeiden ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen.

Eikä tämä nainen ole poikkeus.

Hän on mieletön yhdistelmä päättäväisyyttä, älykkyyttä, naisellisuutta, itsevarmuutta ja herkkyyttä.

Hän on talousjohtaja, vaimo, äiti, tytär, ystävä ja joogi.

Hän on all-in-onel.

Hei kaikki, tässä on Kristiina

Kristiina on nainen, jota ihailen.

Hän työskennellyt ahkerasti, saavuttanut paljon urallaan, hän huolehtii itsestään ja näyttää 10 vuotta nuoremmalta kuin todellisuudessa on.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana hän on harjoittanut joogaa ja meditaatiota, joista molempia hän kiittää menestyksestään.

Jooga ja meditaatio ovat molemmat auttaneet häntä myös luottamaan intuitioon, joka on aina ohjannut hänet oikeaan suuntaan.

Itse asiassa, hän lähti mukaan kuvauksiinkin täysin intuition varassa. Hän kävi sivuillani, luki lisää konseptistani ja tunsi vetoa sitä kohtaan – hänen intuitionsa sanoi KYLLÄ.

Toisiimme tutustuminen

Hänen intuitionsa toimi jälleen. Alusta asti oli selvää, että me tulemme toimeen varsin mainiosti.

Ensimmäistä kertaa puhelimessa puhuttuamme tiesin ettei meille tule mitään ongelmia yhteyden luomisessa. Hänen äänessä ja tavasta, jolla hän puhui, oli jotain mikä sai minut varmaksi siitä.

Koska kuvaukset tapahtuisivat hänen uudessa kotikaupungissaan Luganossa, Sveitsissä, koko prosessi olisi nopeutetumpi. Päätimme siis aloittaa toisiimme tutustumisen saman tien, joten lähetin hänelle kasan kysymyksiä sähköpostitse.

Ne eivät myöskään ole mitä tahansa kysymyksiä vaan ne sukeltavat suoraan sielun syvyyksiin.

Kristiinalla ei ollut mitään ongelmaa niihin vastaamisessa. Olin todella iloinen siitä, että hän avautui ja vastasi kysymyksiin niin rehellisesti. Se osoitti minulle, että tämä ihminen on tosissaan mukana tässä prosessissa ja haluaa ottaa siitä kaiken irti. Se näytti, että hän on halukas avautumaan ihmiselle, jota ei ole koskaan tavannut, koska tiesi, että vain sillä tavalla hän saisi siitä myös jotain irti.

Edistystä, ei täydellisyyttä

Yksi Kristiinan antamista vastauksista jäi mieleeni parhaiten. Hän kertoi, että yksi asia, josta ei itsessään pidä on hänen kriittisyytensä – itseä ja muita kohtaan. Vaikka se onkin tärkeä osa hänen menestystään, siitä on myös tullut suuri ärsyyntymisen lähde.

Pyrkiessämme täydellisyyteen, emme ole koskaan tyytyväisiä mihinkään vaan aina on jotain korjattavaa, jotain mitä parannettavaa, jotain mitä työstää entistä täydellisemmäksi. Täydellisyyden ongelma on kuitenkin se, että se on pelkkää illuusiota.

Tämä on minulle tuttua, sillä olen myös taistellut tämän kanssa. Ihana Marie Forleo sanoo aina: ”Edistystä, ei täydellisyyttä” ja kun alan mennä täydellisyyden pettävälle jäälle, muistutan itseäni tästä lainauksesta. Joskus jäämme mielessämme jumiin ajatukseen siitä, millaista jonkin pitäisi olla, ja lopulta eksymme emmekä milloinkaan saavu minnekään.

Tapa vai luonteenpiirre?

Joskus ne vahvimmat piirteet itsessämme joiden aina ajattelimme olevan osa meitä, saattavat vain ollakin varhaisessa lapsuudessa opittuja tapoja. Olemme vain tottuneet niihin, joten niistä on tullut osa meitä emmekä osaa enää erottaa meitä niistä.

Täydellisyyteen pyrkiminen oli jotain, minkä Kristiina luuli aina olevan osa hänen luonnettaan. Mutta käytyämme keskustelua ja pohdintaa asiasta, tulimmekin siihen tulokseen, että kenties se saattaakin olla opittua.

Tämä antoi aivan uudenlaisen perspektiivin siihen, kuka hän on, kuka hän voisi olla ja miltä hänestä voisi tuntua.

Kuvauspäivä

Kristiinan aviomies, joka hänelle tämän kuvauksen antoi lahjaksi, oli vastuussa logistiikasta ja hän hakikin minut lentokentältä, ajelutti minua pitkin poikin sopivan kuvauspaikan löytämiseksi ja nyt oli myös viemässä minua sinne itse kuvauksia varten.

Hän kertoi minulle autossa, että Kristiina oli jännittänyt kuvauksia jo edellisiltana. Tämä oli hyvä uutinen minulle – se tarkoitti, jälleen kerran, että tämä tosiaan merkitsi hänelle paljon. On olemassa niin monia ei-verbaalisia viestejä, jotka kertovat meille joskus enemmän kuin osaisimme sanoin viestiä.

Odotin innoissani hänen näkemistään ja hänen kanssaan työskentelemistä.

Sinä päivänä vietimme paljon aikaa yhdessä. Kuvasimme, kävelimme, puhuimme, nauroimme, söimme, joimme teetä ja kuvasimme lisää.

Kristiina kertoi minulle, että on aina halunnut saada hyviä kuvia itsestään, mutta hänelle tuottaa vaikeuksia kameran edessä rentoutuminen. Hänestä tuntuu ettei pysty hymyillä normaalisti eikä hän yleensä ole pitänyt kuvista, joissa hän nauraa.

Se on muuten todella yleistä, ettei pidä kuvista, joissa nauraa. Olenkin tullut siihen tulokseen, että se johtuu siitä, miten olemme tottuneet itsemme näkemään. Meidän ensisijainen lähteemme omaan ulkonäköömme on peili (ja nykypäivänä kännykät). Miten usein seisomme peilin edessä nauraen? Minä en ainakaan kovinkaan usein! Olemme siis mukavuusalueella nähdessämme itsemme peruslukemilla.

Pistin tämän asian muistiin ja päätin, että minun täytyy löytää tapa rentouttaa hänet ja saada hänet nauramaan. Onneksi nämä kaksi kulkevat yleensä käsi kädessä!

Vapaa olemaan oma itsensä

Kristiina on uskomaton nainen. Olin jatkuvasti hämmästynyt hänestä. Bloopers-kohdassa tulet näkemään kuinka hän hyppeli ympäriinsä ja itse asiassa välillä jopa ihmisten edessä. Häntä ei kiinnostanut tippaakaan se, mitä muut hänestä ajattelisivat.

Ajatelkaa, kuinka paljon vapaampia ja onnellisimpia olisimme jos tekisimme sitä, mitä haluamme ja miltä tuntuu välittämättä siitä miten muut siihen reagoisivat?

Luulen, että elämä näyttäisi aika erilaiselta.

Joten seuraavalla kerralla, kun tuntuu, että sydän vetää tekemään jotain, tee se, ajasta tai paikasta riippumatta. Seuraa intuitiotasi, harjoita sitä, seuraa sydäntästi ja päästä se vapaaksi. Oikeat ihmiset tulevat välittämään sinusta entistä enemmän sen vuoksi. Ja muista tämä:

Ole oma itsesi, sillä niitä se ei haittaa, joilla on merkitystä ja niillä ei ole merkitystä, joita se haittaa. -Dr.Seuss

Kiitos Pasi, että löysit minut ja että tunnet vaimosi niin hyvin, että tiesit tämän olevan hyvä lahja hänelle. Kiitos Kristiina, että avasit itsesi minulle ja olit valmis mihin vain. Oli todellinen kunnia ja etuoikeus tutustua sinuun ja kuvata sinua.

Seuraavaan kertaan ihanaiset,
xoxo Erika

Bloopers

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin?

16/10/2016

Iltasadun aika!

Olipa kerran tyttö, joka kerta toisensa jälkeen pettyi peiliin katsoessaan – hänen toiveisiinsa ei oltu vieläkään vastattu, hän näytti edelleen samalta. Jalat eivät olleet vieläkään samanlaiset kuin sillä mallilla, kasvoissakin vielä samat virheet eivätkä nuo hiuksetkaan olleet miksikään muuttuneet. ”Milloin on minun vuoroni olla kaunis?”, tyttö ajatteli tuskissaan.

Päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi – ja ennen kuin hän huomasikaan, tytöstä oli tullut nainen ja pettymyksestä hirviö.

Joka päivä tuo sama hirviö ilmestyi peilin eteen ja haukkui naista. Ainoana erona oli se, ettei kipu tuntunut yhtä vahvasti kuin ennen, sillä nyt haukkumisesta oli tullut tapa, jota ei enää edes huomannut. Hirviö oli muuttanut kaunottaren sisälle ja oli nyt osa häntä.

Hirviö oli saanut vakuutettua naisen siitä, että tämä on osa normaalia elämää eikä ilman sitä voi tai pidä elää. Pelatakseen vielä solidaarisuuskortin, se muistutti naista siitä, että kaikilla naisilla on oma hirviö (heillä on kuulema vuosittainen strategisen suunnittelun kokous, jossa päättävät millä tavoin sinä vuonna iskeä vyön alle) eikä nainen voi olla ainut jolla hirviötä ei ole.

Ja niin hän päättää jatkaa eikä noidan kehästä näy loppua.

Ken on maassa kaunehin – todellisuuden vääristymä

Tämä hirviö löytyy myös tältä naiselta – Loikselta. Et varmasti olisi kuvitellut, että hän taistelee juurikaan minkään kanssa, mutta varsinkaan sen kanssa miltä hän näyttää.

Tavattuani hänet, hän kertoi minulle kuinka epämukavaa hänestä on olla kameran edessä. Ja tähän kuuluu siis kaikki kamerat, kaikki linssit, joka kerta. Myös silloin kun hän on aviomiehensä tai läheisimpien ystäviensä kanssa. Eli jep, myös selfiet, hassuttelusellaiset, kuuluvat tähän kategoriaan.

Sen lisäksi nähdessään kuvan hän ajattelee tuoltako minä näytän, mitä ihmettä edes teen tuossa kuvassa.

Joten hän välttää kuvattavana olemista. Kaikin tavoin.

Tämä taas on suoraan verrannollinen siihen, mitä hän itsestään ajattelee.

Ja me kaikki tiedämme myös sen, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kun sisältä käsin kritisoimme itseämme, mikään ulkokuoressamme ei voi koskaan olla oikein tai riittävää. Koska kritiikki nousee kivusta, opituista tavoista, vääristyneestä minäkuvasta ja todellisuudesta. Ja kun päätämme katsoa maailmaa, ja itseämme, noiden linssien läpi, sen hirviön kautta, meidän käsityksemme todellisuudesta muokkautuu sen mukaiseksi.

Mutta niin sen ei tarvitse olla.

Lois ja hyppy tuntemattomaan

Niin päätti myös Lois.

Täytyy sanoa, että otti aikansa, kunnes saimme Loiksen kanssa lyötyä kuvausajankohdan lukkoon. Lois myönsi kuvausten jälkeen, että osa syy hänen vitkuttelulleen oli hermostuneisuus ja jännitys kuvauksista.

Kuvaukset sujuivat kuitenkin todella hyvin ja lyhyen alkujännityksen jälkeen Loiksesta kuoriutui kameran edessä sujuvasti esiintyvä nainen. Sitä oli ilo katsoa ja häntä oli suuri ilo kuvata.

Mutta tällaisen askeleen ottaminen, kuvattavaksi ryhtyminen, kun se on selkeästi epämukavuusalueella, osoittaa rohkeutta ja päättäväisyyttä. Lois päätti, että haluaa haastaa itseään ja haluaa muuttaa niitä pinttyneitä ajatusmalleja ja hän lähti tuon haasteen perään.

Loiksen kokemus, hänen omin sanoin

Lois muotoili kokemuksestaan todella kauniin kirjoituksen, jonka sain luvalla jakaa tänään teidän kanssanne. Kirjoitus on alunperin englannin kielellä ja sen voi lukea englannin kielisestä blogipoustauksesta täältä.

”Kun ensin katsoin kuvia, minulla oli kaksi ajatusta.

Ensimmäiseksi ajattelin ”kyllä, tämä olen minä”: tunnistin vartaloni, jonka olen tuntenut niin hyvin melkein 30 vuotta, kasvot, ilmeet, hiukseni, silmäni. Sekunti myöhemmin ajattelin ”Kunpa voisin katsoa itseäni tällä tavalla joka päivä”: minuuttiakaan ei ollut vielä mennyt ja olin jo kasvotusten sen todellisuuden kanssa, etten päivittäin onnistu katsoa itseäni reilusti.

Tapasin Erikan viime keväänä. Meillä oli suhteellisen pitkä keskustelun kera teen, yksi noista taianomaisista yhteyden hetkistä naisten kesken, jolloin voi avautua melkein samantien ja puhua kaikesta mitä mieleen tulee. Hän otti minuun yhteyttä myöhemmin kuvausten suhteen ja me vihdoin tapasimme taas muutama viikko sitten. Me olimme puistossa kaksi tuntia ja se oli fantastista. Poskeni olivat nauramisesta kipeät, puhetta riittä ja kesti vain viisi minuuttia ennen kuin olin täysin rentona. Eikä pelkästään se, mutta minulla oli myös tosi hauskaa, minulla oli rauha, oli helppo olla, kun joku kuvasi minua. Nautin siitä niin paljon.

Monille, monille meistä, itseään peilistä katsominen on väkivaltainen teko meidän vartalojamme ja kasvojamme kohtaan. Monille meistä peiliin katsominen tarkoittaa jokaisen ”virheen” loputtomiin arvioimista, vartalomme vertaamista naurettaviin standardeihin. Monet meistä peiliin katsoessaan ei katso mitä me olemme vaan mitä me emme ole, mitä meiltä puuttuu, mitä meidän tulee vielä saavuttaa ollaksemme jotain mitä emme ole koskaan alunperin olleetkaan. Monille meistä, se mitätön peiliin katsomisen teko ennen kodista poistumista aamulla on se, mikä luo päivällemme pohjan, se teko mikä pitää meidän päämme alhaalla, muistuttaen meitä niistä, joita väkisin kutsumme ”vioiksi”.

Näiden kuvien otattaminen oli uhmapäisyyttä; niiden katsominen myöhemmin oli hoitavaa; tämän tekeminen naisvalokuvaajan kanssa oli unohtumaton sisaruuden teko. Tunnen kroppani niin hyvin, tunnen kasvoni ja hymyni ja myös vakavat ilmeeni, tiedän miten hiukseni aaltoilevat holtittomasti tuulessa, tunnen jokaisen pienen pisteen ihollani. Minun piti taas löytää se ääni, joka rakastaa kaikkia noita kroppani yksityiskohtia. Minun ei tarvinnut luoda sitä ääntä, koska se on kyllä olemassa, minun piti vain antaa sille tilaa puhua lujempaa katsoessani itseäni peilistä. Tämän hoitavan äänen kuunteleminen on matka, joka sai alkunsa jo muutama vuosi sitten ja jolla on vielä muutama kilometri jäljellä. Sillä matkalla oli tämä ällistyttävä nainen, joka kuvaa toisia naisia, tällä vallankumouksellisella tavalla kohdata oma kauneutensa, se oli visuaalinen kohtaaminen oman itseni kanssa, josta tulen aina olemaan kiitollinen.

Kiitos Erika, ei pelkästään kuvista vaan koko kokemuksesta. Meidät on opetettu aina kritisoimaan omia vartalojamme ja meidät on opetettu olemaan siitä hiljaa. Kiitos Erika, että luot sisaruuden tilan, jossa voimme puhua näistä asioista ja heittää sen kritisoinnin roskakoriin, jonne se kuuluu. Kiitos, että autat meitä elämämme tärkeimmällä tiellä, itsensä rakastamisen tiellä.”

Hänen kirjoituksensa, sen avoimuus ja rehellisyys, vetää hiljaiseksi – eikö vedäkin?

Kiitos Loikselle itselleen tästä rohkeasta hypystä ja rohkeasta avoimuudesta. Nämä henkilökohtaiset tarinat, kokemukset ja tunteet ovat niitä, joita meidän pitää kertoa lisää, sillä ne avaavat rakkauden ovia ihmisten välille. Ne avaavat mahdollisuuden oven muillekin avautua omista haasteista ja elämän kommelluksista. Sillä kaikilla meistä niitä on.

Kiitos Lois, että olet esimerkillinen ihminen.

Ja kiitos, että sain kuvata sinua.

—

Tuntuuko susta koskaan tältä? Minkä asioiden kanssa taistelet ja miten haluaisit ne selvittää? Vastaa kommenteissa!

Seuraavaan kertaan ihanaiset,

halein,
Erika

Annikan muotokuvat Helsingissä

07/08/2016

Muoto- ja henkilökuvaus Helsinki Studio Metsä Photography

Aina kuvausten lähestyessä Ilmatieteenlaitoksen nettisivu saa minulta useita käyntikertoja – sään ennalta-arvaamattomuus vaatii sen monitoroinnin viimeiseen hetkeen saakka.

Päivänä, jolloin meillä oli Annikan kanssa sovittu muotokuvaus, aamupäivä näytti pilviseltä. Jännityksellä jännitettiin mitä tuleman pitää. Pari pisaraakin taisi tipahdella. Kuin ihmeen kaupalla meidän kuvausten aikaan pilvet väistyivät tieltä ja tilalle tuli kaunis sininen taivas ja kirkas auringonvalo.

Kyllä kelpasi!

Tosin pilvinen sää on yleisesti ottaen valokuvaajien suosiossa, sillä pilvet toimivat pehmentävänä tekijänä kirkkaalle auringonvalolle. Tämän vuoksi pilvisestä säästä käytetäänkin valokuvaajien keskuudessa usein termiä ”giant softbox”.

Minä taas saan valtavasti inspiraatiota nähdessäni kuinka tämä maailman kaunein valo luo varjoja ja kuinka se leikkii ja tanssii eri elementtien kanssa. (Yksi ehdottomista suosikeistani on tuulessa pyörivien lehtien ja oksien läpi siivelöityvä valo.) Siihen kun saa yhdistettyä ihmisen niin voila, kuva suorastaan luo itse itsensä ;)

Annikan muotokuvat

Annika on hyvä ystäväni ja olemme tunteneet toisemme puolet elämästäni.

Annika voitti kuvauksen aiemmin järjestämäni kilpailun kautta, mikä oli avoinna uutiskirjeen tilaajilleni (jos et ole vielä tilannut uutiskirjettäni, voit tehdä sen tämän sivun alalaidassa).

Annika on ravintoneuvoja, josta tulevan syksyn aikana valmistuu ravintoterapeutti.

Annikan ensimmäinen tutkinto on markkinoinnissa ja hän onkin työskennellyt alalla jo 8 vuotta.

Joitain vuosia sitten Annika huomasi kuitenkin miten paljon häntä kiinnostaa terveys ja ravinnon osallisuus siinä. Syömisen seuraukset kun eivät ole koskaan pelkästään fyysisiä vaan myös henkisiä ja emotionaalisia. Hän huomasi olevansa juurta jaksain kiinni ravintoasioissa ja päätti ottaa askeleen eteenpäin lähtien opintojen tielle.

Annika on teräsnainen

Oikeesti.

Todellinen teräsnainen.

Opintojen alettua Annika kävi edelleen täyspäiväisesti töissä ja huolehti pienestä pojastaan sekä hoiti ihmissuhteitaan aviomieheensä, ystäviinsä ja perheeseensä. Tottakai terveys oli myös etusijalla, joten tylsää Annikalle ei ainakaan ehtinyt tulla.

Sellaista urakkaa ei tehdä ilman todellista välittämistä ja päättäväisyyttä. Se oli Annikan juttu, hän tiesi sen ja se voima saada asiat hoidettua tuli niin syvältä sisältä ettei sen tiellä voinut seistä mikään.

Tällä hetkellä Annika on tekemässä suuren muutoksen elämässään, siirtyessään täyspäiväisestä markkinoijasta täyspäiväiseksi ravintoasiantuntijaksi.

Siinä on monta pelkoa mukana, mutta kaikki, mikä merkitsee jotain, tuo mukanaan eritasoisia pelkotiloja.

Pelko lähtee kuitenkin vain yhdellä tavalla: se kohtaamalla. Pelko on siitä jännä juttu, että kun se yhdestä kohdasta elämää lähtee niin se pian jo palaa toisella osa-alueella. Toisaalta se myös luo elämään ne toiset ulottuvuudet, joiden vuoksi elämä on elämisen arvoista!

Olen todella ylpeä Annikasta siinä, että hän on päättänyt ottaa tämän askeleen. Tiedän, että hänellä on pitkä ja menestyksekäs ura edessä ja hän auttamaan monia ihmisiä tekemään muutoksia elämässään.

Jos sinua kiinnostaa fyysinen ja henkinen hyvinvointisi sekä ravinnon merkitys niissä, käy tsekkaamassa Annikan yritys Soulfood Nutrition ja tykkäämässä hänen sivustaan Facebookissa.

—

Näin ollaan tultu tämän postauksen loppuun, kiitos, että olet lukenut tänne saakka! Haluaisin kyllä kuulla susta nyt — onko sulla joitain asioita, muutoksia tms, joita haluaisit tehdä jos et kokisi mitään pelkoa? Kommentoi alla!

Seuraavaan kertaan siis,
Halein, Erika