Päivi, pettymyksen kautta itsensä hyväksymiseen

Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä

Neljäs Me Naiset-projektiin kuvattavaksi tullut nainen oli Päivi (kyllä, Päivi-nimisiä naisia tässä projektissa oli kaksi, et ole siis menettämässä järkeäsi ;)).

Päivi on 44-vuotias nainen, jonka elämää on lapsesta saakka (monen muun naisen tavoin) varjostanut oman ulkonäön kanssa taistelu. Paino-ongelmista Päivi sanoo kärsineensä aina, olivat ne sitten olleet kuviteltuja tai eivät. Hän ei ole osannut suhtautua omaan ulkonäköönsä ja sen ehostaminen on aina ollut haastavaa.

Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio MetsäPäivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio MetsäPäivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä

Miten näet itsesi, ei ole ainut tapa nähdä sinua

Päivi välttelee kuvissa olemista kulkemalla itse kamera kädessä. Tämä takaa lähestulkoon aina sen, ettei hän päädy kuviin. Mikäli joskus joku toinen on vahingossa onnistunut taltioida Päivin kuvaan, menee naisen juhlafiilis kuvan nähtyä. Itse kun oli tuntenut ja ajatellut olevansa hyvännäköinen, mutta kuvassa näyttääkin joltain ihan muulta.

Kuulostaako tutulta?

Päivi toivoi saavansa uudenlaista käsitystä itseensä tämän kuvauskokemuksen kautta. Hän toivoi, että ammattilaisen ottamat kuvat voisivat paljastaa hänessä puolia, joista hän pitää ja kasvattaa sitä kautta sekä itsetuntoa että itseluottamusta. Nämä ovat juuri niitä, joita toivon työssäni voivani tuoda esille.

Sillä se, kuinka me näemme itsemme, on harvoin sama, jolla muut näkevät meidät. Onhan se itsestäänselvää, että katsoessamme samoja kasvoja ja samaa kroppaa päivä toisensa jälkeen, alkaa meissä jonkun tasoista kriittisyyttä syntyä. Tämän vuoksi koenkin sen olevan ensiarvoisen tärkeää, että saamme toisenlaisen käsityksen itsestämme. Että saamme mahdollisuuden katsoa itseämme jonkun toisen silmin.

Se antaa meille mahdollisuuden huomata meidän hyvät puolemme ja keskittyä niihin, opetella sitä positiivista ja rakkaudellista suhtautumista itseemme, sen jo liian kauan nalkuttaneen negatiivisen sijaan.

Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä

Kuvauksessa:
Avaat oven, jonka kautta voit nähdä itsesi uudessa valossa,
Annat valokuvaajalle mahdollisuuden näyttää sinulle itsesi hänen silmin,
Annat itsellesi tilaa rakastaa ja hyväksyä itseäsi sellaisena kuin olet.

Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä

Kokemuksesta Päivin omin sanoin

“Se, että päädyin Erikan kuvattavaksi, oli sattumaa. Ajattelin kaikki ne ajatukset, joita ei tarvitsisi: ‘Minulle nauravat naurismaan aidatkin, jos lähden kuvattavaksi ja kuviani päätyy lehteen. On naurettavaa, että tämän kokoinen, näköinen ja ikäinen akka otattaa valokuvia itsestään, eiköhän ole parempi piiloutua nurkkaan ja vetää röijy pään yli. Tämä leimaa minut tietynlaiseksi.’ Katselin Erikan kuvia naisista, jotka pelkäävät kameraa, ja tunsin ääretöntä alemmuudentunnetta: he kaikki ovat kauniita, minä en ole.

Kuvauspäivänä unohdin itsekritiikin nopeasti. En ehtinyt jännittääkään. En myöskään ajatellut ulkonäköäni. Käveleskelimme ja juttelimme Erikan kanssa, ja kuvaus hoitui siinä sivussa. Valokuvaajan työ on todella vaativaa. Jotta on hyvä, ei riitä, että osaa käyttää kameraa. Vielä paljon tärkeämpää on osata kohdata ihminen, jonka kuvaa. Minä koin olevani ystävän seurassa, eivätkä ystävät halua toisilleen pahaa. Kuvaustilanne oli todella luonteva – oikeastaan se ei ollut mikään kuvaustilanne, vaan se oli kahden ihmisen, kahden naisen kohtaaminen.

Kuvien näkeminen jännitti, koska sisimmässäni kuitenkin piili se vanha ajatus: miten minusta voi saada kauniita kuvia, kun en ole kaunis. Suunnittelin, että katson kuvat, kehun niitä ja unohdan koko episodin. Mutta kun näin kuvat, niin varovaisesti huomaisinkin ajattelevani, että nämähän ovat hyviä. Näissähän on kaunis nainen. Olen katsellut kuvia monta kertaa ja miettinyt itseäni ja ulkonäköäni. Kun katson peiliin, näen ylipainon ja muut virheet. Kun katson kuvia, niin näen suloisen, nauravan, viehättävän naisen. Kumminkin sekä peilissä että kuvissa on sama nainen, minä.

Yksi kuvaussessio ei tietenkään kokonaan poista vuosien, jopa elämän mittaista vääristynyttä ajattelutapaa, mutta se on avannut minulle ovea erilaiseen ajatteluun. Olen kohtuullisen järkevä ihminen kaikesta huolimatta ja tiedostanut kyllä aina, että ajattelutapani on pielessä, mutta en silti ole päässyt siitä ajatuksesta yli ja eteenpäin. Nyt kun olen katsellut Erikan ottamia valokuvia, olen uskaltautunut ajattelemaan, että voin olla kaunis, vaikka minussa on virheitä. Kamera ei valehtele, ei ainakaan Erikan kamera. Miksi en uskoisi sitä?

Kuvaussessio, kuvat, koko prosessi teki minulle hyvää. Kannattaa mennä pelkoja päin. Kauniiksi ei muutu siten, että seisoo peilin edessä ja puhuu itselleen rumasti. Se ei laihduta eikä kaunista. Kaikesta kannattaa etsiä hyvää ja kaunista, eikö siis erityisesti siitä, minkä kanssa saa elää koko elämänsä eli itsestään! Olen aina ihaillut naisia, jotka kantavat itsensä kauniisti. Haluan itsekin olla sellainen, ja kuvat ovat auttaneet minua siinä.”

Päivi Helsingissä Valokuvaaja Erika Lind Studio Metsä

Päivin kuvaaminen ja Päivin kanssa ajanvietto oli leppoisaa. Päivi on todella sydämellinen, kaunis ja lämmin ihminen. Hänen upeat silmänsä tuikkivat ja hymy valaisee kasvot. Päivi on älykäs ja lempeä, jolla on paljon sanottavaa ja annettavaa.

Kiitos Päivi, että hait mukaan ja kiitos, että annoit minulle mahdollisuuden tutustua sinuun! Toivon kuvien jatkuvan muistutuksena sinulle lempeyden, rakkauden ja arvostuksen tärkeydestä itseäsi kohtaan. Olet ylittänyt itsesi ja tehnyt jotain, mistä et ole normaalisti nauttinut – se on juhlan aihe!

Tuntuivatko Päivin ajatukset tutuilta? Minkä takia sinä välttelet kameran edessä olemista? Lähetä yksityisviestiä luottamuksella minulle tästä – kuulisin mielelläni sinusta!

Iloista sunnuntai-iltaa ihanainen,
halein,
Erika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *