Olemassaolon ihanuudesta – ajatuksia

Älyttömältä tuntuu tämä ajan juoksu. Ens viikolla on jo juhannus vaikka justhan vasta oli vappu.

Ei siinä, nautin kyllä tästä vehreästä luonnosta, lintujen laulusta ja yöttömistä öistä. Ei mikään muuta sitä uutuuden viehätystä minkä jokavuotiset vuodenaikojen vaihdokset tuo mukanaan.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän koen halua ja kaipuuta luonnon rytmin mukaan elämiselle: olla enemmän horroksessa ja akkujen lataustilassa talven, nousta uuteen kasvuun kevään tullen ja kukoistaa kesällä, päästääkseni taas irti syksyn tullen ja vetäytyä talveksi.

Vaikka olenkin toisinaan leikitellyt ajatuksella muuttaa jonnekin, missä aurinko paistaa 365 päivää vuodesta ja keskilämpötila pysyy 20 asteessa.. en usko kuitenkaan, että nauttisin siitä. Aurinko uuvuttaa mutta kun se paistaa, ei (ainakaan suomalaisen) tee mieli loikoilla sisätiloissa. Auringonpaiste ei jätä tilaa sille.

Sen sijaan pimeys jättää. Se suorastaan kutsuu siihen.

On ihana käpertyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan ja lämpimän juoman kanssa, kun ulkona puhaltaa kylmä pohjoistuuli ja koko maa peittyy valkoiseen.

Sitä jaksaa ihan eri tavalla tätä kesää ja kesän tuomaa energiaa, kun on saanut levätä talvella. Ja sitä haluan enemmänkin, vuodenaikojen tuomia ääripäitä, kylmyyttä ja pimeyttä sekä lämpöä ja valoa.

Haluan vaatia itseltäni vähemmän ja kuunnella itseäni enemmän. Luonto viestii, koko ajan. Samoin meidän keho. Me ollaan sitä samaa koko konkkaronkka. Ja ihanaa, että ollaan. Ihanaa, että saadaan olla kotonamme tässä, kokonaisuudessa, tuntea yhteenkuuluvuutta, tietää, että me kuulutaan tänne, me kuulutaan yhteen, me kuulutaan yhteyteen.

Kaikki rauhoittuu, kun sen tajuaa.

Ei ole kiire. On vain tämä, just nyt ja just tässä. Tuulen puhaltaessa lämpimästi, lehtien heiluessa, kukkien keinuessa, auringon valaistessa – juuri nyt, tässä, hyvä on olla.

Tämä kertoo olemassaolon ihanuudesta.

16.06.2024
Suomi, Finland

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top