Potrettikuvaus: Tuuli

Tuulin potretit Helsingissä

Mua aina hämmentää se, kun tapaan naisia, jotka sanovat etteivät he koskaan näytä hyviltä valokuvissa eivätkä sen vuoksi nauti kameran edessä olemisesta.

Mielessä pyörii tuolloin aina ‘Jos sä vain näkisit mitä mä näen’.

Siksi mä valokuvaan naisia. Mä haluan, että jokainen nainen, joka mun kameran eteen tulee, tuntee olevansa kaunis, hyväksytty ja rakastettu. Mä haluan antaa heille uuden perspektiivin itseensä; näyttää heille sen, mitä mä näen – avata oven siihen sisäiseen kauneuteen, mikä väkisin huokuu ulkoisesti.

Meidät on kaikki luotu erilaisiksi ja siinä erilaisuudessa elää meidän kauneutemme.

Tänään esittelen teille kauniin ja ihanan Tuulin.

Tuuli otti muhun alunperin yhteyttä koska hänellä on menossa missio, jossa haluaa haastaa itseään, nostattaa itsetuntoaan ja tehdä asioita, joita ei koskaan ajatellut tekevänsä.

Yksi asia, mistä hän ei normaalisti pidä, on kameran edessä oleminen koska hän, kuten valitettavan moni nainen, on hyvin kriittinen itsestään valokuvissa. Ajatus kuvattavana olemisesta ei ollut herkkua itsessään, mutta ajatus kuvattavana olemisesta ihmisten keskellä oli entistä kuvottavampaa Tuulille.

Tietenkin vein hänet siihen tilanteeseen, suoraan Helsingin keskustaan, paikkaan, jossa ei voida välttyä muiden ihmisten läsnäololta.

Ja katsokaapa mitä tapahtui..

Potrettikuvaus: Tuuli huomion keskipisteenä

Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä

Sanomatalo oli meidän ensimmäinen kohteemme. Tässä istuessa alkoi tapahtua jotain taivaallista. Olin kuvannut Tuulia jonkun aikaa, kun hän sanoi mulle “Tiedätkö mitä? Mua ei enää jännitä! On jotenkin todella rento olo.”

Se sai meidät molemmat nauramaan ja innostumaan – me oltiin päästy yli hänen peloista jo tässä ensimmäisessä kuvauspaikassa.

Olin aivan ekstaasissa.

Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session

“ONNELLISUUS TULEE SISÄLTÄ.” -WILLIAM ARTHUR WARD

Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session

“Sinä itse, yhtä paljon kuin kuka tahansa koko universumissa ansaitset rakkautesi ja huolenpitosi.” -Buddha

Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait sessionTuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session Tuulin voimaannuttava potrettikuvaus Helsingissä / Empowerment portrait session

Toinen kohteemme oli kaunis Musiikkitalo ja sen puhtaat linjat. Tässä vaiheessa Tuuli suorastaan säteili – hänestä näki miten hän nyt nautti kuvattavana olemisesta.

Meidän kuvaushetkestä tuli niin luonnollinen ja kaunis tilanne.

Myöhemmin Tuuli kuvaili ajatuksiaan/tuntemuksiaan kuvaushetkestä:

Yritin olla etukäteen ajattelematta sen suuremmin että mihin mennään, mutta kuten sanoinkin, ensimmäinen ajatus oli että eihän vaan julkisille paikoille :D Toisaalta ajattelin että luotan täysillä sinuun ja sun näkemykseen. Sitäpaitsi sulla on sellainen ihanan rauhoittava preesens :)

Etukäteen tosiaan pelotti ja jännitti koko tilanne, se miten pystyn olemaan kuvattavana kun se ei tunnu yhtään omalta. Jännitti keskipisteenä oleminen ja sen olon luonnottomuus. Mitä muut ajattelee minusta ja siitä tilanteesta? Tuo vuosia mua syönyt ajatus. Tulin paikalle kuitenkin aika rennolla mielellä. Ja koko juttu lähtikin liikenteeseen hyvällä fiiliksellä ja rennosti. En jännittänyt ihmisiä ympärillä (se suurin yllätys), enkä tuntenut oloani epämiellyttäväksi (se toinen OHO). En edes ajatellut ulkoista olemustani. 

Jäljelle jäi voittajafiilis! Ja tosi hyvä mieli.

Tämä on pitkä polku jota kuljen, kohti kokonaisvaltaista itsearvostusta ja rohkeutta ja vahvempaa itsetuntoa. Myös kohti suurempaa armollisuutta itseäni kohtaan ja omien puutteideni ja “tällainen minä olen” -ajatuksen hyväksymiseen. Tämä meidän kuvaussessio vei mua paljon eteenpäin tässä tavoitteessa. Saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä ja pinnalliseltakin jonkun mielestä, ja tavallaan mun on vaikea pukea sanoiksi niitä kaikkia positiivisia ja voimaannuttavia tunteita mitä tämän myötä tuli.

Iso kiitos vielä itsellesi, oli niiiiin hieno hetki sun kanssa! :)”

Jos haluaisit itse kuvattavaksi, ehkä itsetunnon kohotuksen tai pelkojen kohtaamisen, tai minkä tahansa vuoksi, ota yhteyttä info@studiometsa.com – olisin todella mielelläni mukana auttamassa sua eteenpäin sun polulla :)

Kiitos vielä, että olet lukenut Tuulin tarinan ja katsonut läpi meidän luomamme kuvat. Jos sait tekstistä ja kuvista jotain, niin jaa ystäviesi tai perheesi kesken artikkeli – ehkä joku heistäkin saisi tästä jotain.

Kiitos ja iloista päivän jatkoa!

Seuraavaan kertaan,
halein, Erika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *