Kehonkuva, suoraa puhetta ja ihana Alice

Alice

Muistatteko Alicen?

Tottakai muistatte, miten voisitte unohtaa.

Kehonkuva ja Alice, Studio Metsä Photography

Aito Alice

Mitä en kertonut teille Alicesta aiemmassa blogipostissani oli häneltä saamani reaktio paljastettuani kuvat hänelle. Jos et ole vielä nähnyt kuvia, käy tsekkaamassa ne täällä. Alice on upea ja niin ovat myös kuvat hänestä. Mutta Alice ei nähnyt asiaa aivan samalla tavalla. Itse asiassa käännyttyäni hänen puoleen, hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä..

Hämmästyneenä kysyin häneltä mikä on vialla.

Silloin Alice kertoi minulle jotain hyvin henkilökohtaista ja aitoa..

Hän kertoi, että suurimman osan elämästään hän on taistellut vartalonsa koon kanssa. Ja ainut mitä hän kykeni kuvissa näkemään oli omat virheensä. Pahinta oli se, ettei kukaan hänen läheisistään tiennyt asiasta mitään.

Ei kukaan. Ei äiti, ei sisko, ei edes kihlattu.

Se ei tuntunut oikealta ja kannustinkin häntä puhumaan heille koska olin varma siitä, että he olisivat ymmärtäväisempiä kuin hän odottikaan. Ehdotin myös, että näyttäisi kuvat heille sillä heidän reaktionsa saattaisi yllättää hänet.

Kehonkuva ja kauneusihanne, Alicen tarina, Studio Metsä Photography

Kehonkuva ja iso askel eteenpäin

Muutama päivä myöhemmin näin tämän Facebookissa:

Alicen kehonkuva Facebook poustaus Studio Metsä Photography

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää

Oikeasti.

Alice sai melkein 70 kommenttia. Kaikki ihmisiltä, jotka olivat aivan ihmeissään koska he näkivät Alicen aivan eri tavalla.

Mutta keskitytäänpä nyt Aliceen ja tähän tekoon.

Kuinka moni meistä tekee heti sen, minkä tietää olevan parhaaksi, oli miten vaikeaa tahansa?

Ei kovinkaan moni.

Tämä oli iso askel. Alice on rohkea sielu ja mä ihailen häntä suunnattomasti. Hän on menossa kohti oman kehonkuvan muuttamista ja sitä kautta koko elämänsä muuttamista.

Tämä on uuden elämän alku Alicelle. Enkä voisi olla ylpeämpi!

Kiitos, Alice, että luotit muhun ja annoit mun nähdä sen oikean sut.

Hän on nimittäin todella henkeäsalpaava.

Kehonkuva ja kauneusihanteet, Alicen tarina, Studio Metsä Photography

Jos Alicen tarina kosketti sinua, jaa se ystäviesi kesken, jotta muutkin tytöt kuulevat tämän tarinan. Meidän pitää puhua näistä kivuliaista aiheista enemmän, jotta saamme autettua muita ja muutettua valitettavan yleistä (ja saavuttamatonta) kauneusihannetta.

Seuraavaan kertaan ihanat,
halein,
Erika

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *